Kävin äsken fiilislenkillä juoksentelemassa syksyisessä metsässä, ja siinä kauniin väristä metsää ja mustana vellovaa Näsijärveä ihastellessani se iski tajuntaani: taidan olla rakastunut syksyyn. Ajatus kesän kaukaisuudesta ei ole ollenkaan ikävä, vaan tuntuu ihanalta, että syksy on suvainnut olla näin aurinkoinen, kirpeä ja hyväntuoksuinen. Miksi syksyä pitäisi ajatella siirtymävaiheena ikävään talveen? Eikö syksykin ansaitsisi olla oma ihana itsensä ilman talven luomaa rasitetta tulevasta? Kyllä minun mielestäni ainakin. Sitä paitsi kaikki tuntuu olevan niin hyvin, että mitä suotta stressaamaan tulevista lumipyryistä, kun voi sen sijaan odottaa aivan omanlaisiaan syysaamuja. Polttaa kynttilöitä ja silitellä onnellisena nojatuolin nurkkaan käpertynyttä Tiuhtia, jonka mielestä maailmassa kaikki on aina niin hauskaa ja jännittävää.
Viikonloppuiset kuvat syksyn ja koirien kansoittamalta takapihalta kuvaavat syksyrakkauttani nyt kovin paljon, ja lisää tuon lauantaisen syysiltapäivän valokuvia voi käydä kurkkimassa Tiuhtin blogista. Pahoittelen tämänhetkistä yltiöpositiivisuuttani maailmaa kohtaan, mutta kun oi syksy.
Viikonloppuiset kuvat syksyn ja koirien kansoittamalta takapihalta kuvaavat syksyrakkauttani nyt kovin paljon, ja lisää tuon lauantaisen syysiltapäivän valokuvia voi käydä kurkkimassa Tiuhtin blogista. Pahoittelen tämänhetkistä yltiöpositiivisuuttani maailmaa kohtaan, mutta kun oi syksy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti