Vaihtoon, a-pu-a!

Olen aamusta asti päivittänyt sähköpostiani kolmen minuutin välein. Pidättänyt henkeäni aina sen muutaman sekunnin, jonka puhelimen sähköpostiohjelma vaatii hakeakseen uudet viestit. Pettynyt siis aika monta kymmentä kertaa näiden tuntien aikana, kunnes vihdoin, kuudelta illalla sain sähköpostiviestin seuraavanlaisella sisällöllä:

Tampereen yliopiston kansainvälisen koulutuksen keskus esittää, että sinut valitaan vaihtoon kohteeseen:
Maa: Slovenia
Yliopisto: University of Ljubljana - Univerza v Ljubljani
Vaihtoajankohta: kevätlukukausi 2016.

(Kuvat täältä.)

Pääsin ykkösvaihtoehtooni Erasmus-vaihtohaussa, eli lähden kevääksi 2016 vaihtoon Ljubljanan yliopistoon Sloveniaan opiskelemaan tietojenkäsittelytieteitä. A-pu-a. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut lähteä vaihtoon alkuunkaan, ja Ville sen sijaan on opiskeluiden alkumetreiltä lähtien tiennyt haluavansa jossain vaiheessa ulkomaille. Niinpä Villen vaihdon tullessa konkreettiseksi päätin, että samakos se sitten on lähteä itsekin samaan aikaan ulkomaille, kun ikävä on kuitenkin suuri! Tietenkin keksin myös monta muuta hyvää syytä lähteä, kuten itsensä asettaminen mukavuusrajojen ulkopuolelle, kielitaidon kehittyminen ja kaikkea muuta enemmän tai vähemmän tylsän järkevää. Mutta ilman Villeä en olisi ikinä uskaltanut, tai oikeastaan edes keksinyt hakea vaihtoon, joten kiitos miljoonasti hellävaraisesta painostuksesta rakas.

Miksi Slovenia? En oikeastaan edes tiedä, joten kutsutaan sitä vaikka intuitioksi. En ole koskaan käynyt Sloveniassa, mutta rakastuin kuvaan, jonka kaupungista saa valokuvien, blogikirjoitusten ja matkakertomusten perusteella. Pieni kahden miljoonan asukkaan maa, jonka pääkaupungissa Ljubljanassa joka viides on opiskelija. Yliopistoakin on kovin kehuttu, ja kurssivalikoimasta löytyi esimerkiksi kurssi tietokonerikostutkinnasta. Uskon että pieni ja keskeisellä paikalla sijaitseva maa kyllä saa minut tykästymään itseensä, ja jos ei, voin matkustella ympäri Eurooppaa sieluni kyllyydestä puoli vuotta. Tai matkustelen kyllä vaikka tykästyisinkin, ainakin Villen luo Espanjaan ja toivottavasti myös esimerkiksi parin tunnin automatkan päässä olevaan Venetsiaan. Hei apua, nyt alan jo saada innostuksenomaisia tuntemuksia puhtaan paniikin rinnalle! Toivottavasti tästä tulee hyvä.

Loppuun vielä tunnelmakaavio:

Kotikotona

Ollaan vietetty Tiuhtin kanssa viikonloppua kotikotona äidin, isän, Annikan ja koirien hellässä huomassa. Ville jäi Tampereelle bändireenailemaan, ja me matkustettiin perjantaina aikaisin aamulla Lahden suunnalle, koska mulla oli illalla työpaikan pikkujoulut. Kotikotona käydessä huomaan aina, kuinka paljon nautin omakotitalon rauhallisuudesta, isosta takapihasta ja metsän läheisyydestä. Lenkkipolulla tulee harvoin ketään vastaan, ja Tiuhti saa riehua pihalla tuntikaupalla. On tietenkin ihanaa myös jutella äidin kanssa kaikessa rauhassa, ja eilenkin katsottiin pari tuntia valokuvia (kansioista ja kirjoista tietenkin, ei mistään koneelta) ja avauduttiin toisillemme kaikesta mahdollisesta. Melkein aina joku on kotona, eli Annikaa tai isiä voi mennä tylsän hetken koittaessa kiusaamaan.

Täällä kuitenkin huomaan myös sen, kuinka rakastaakaan Tampereen keskustassa asumista. Milloin vain voi lähteä kaupungille (ei sillä, että kovin usein lähtisin, mutta se on se mahdollisuuden tuntu), kavereita asuu lähellä, ja koirapuistoon kävelee puolessa tunnissa. Olen ollut ihan tuskissani tämän aamun, kun ei ole ollut mitään tekemistä ja kaikki muut ovat jossain, eikä mihinkään oikeastaan voi lähteä. Koirien kanssa takapihalle, sen tein. Silti tuntuu ihanalta lähteä tänään Tampereelle, Villen luo ja kotiin. Enkä tarkoita sitä, etteikö kotikotona vietetty viikonloppu olisi hyvä viikonloppu - hurjan kivaa ja rentouttavaa tämä on. Tarkoitan vain sitä, että kotini todella on Tampereella, ja se tuntuu hyvältä.

Nyt menen nauttimaan yhdestä kotikodin parhaista jutuista eli isin tekemästä ruoasta. <3

22

22-vuotisen elämäni aikana

♥ Olen löytänyt maailman ihanimman miehen, ja saanut olla Villeen rakastunut jo melkein viisi ja puoli vuotta. Se on ehkä parasta maailmassa, ja siksi se on ykkösenä 22-vuotiaan Elinan listalla.

♥ Olen myös saanut kasvaa mahtavassa perheessä, joka koostuu parhaasta ystävästä nimeltä äiti, taitavimmasta ja (toisinaan vähän kyseenalaisella tavalla) hauskimmasta isästä, ja universumin söpöimmästä ja fiksuimmasta pikkusiskosta. Ja aika monesta karvaotuksesta.

♥ Olen ottanut avomieheni kanssa pienen suloisen koiranpennun, josta kasvoi ihana, reipas, herkkä, hellä, rakastava ja pikkuinen shetlanninlammaskoira, ja jota rakastetaan molemmat yli kaiken.

♥ Olen saanut mahtavia ystäviä, joita ilman tämä näennäinen aikuiseksi kasvaminen tuntuisi varmasti hyvin hyvin ankealta.

♥ Olen opiskellut yli kolme vuotta yliopistossa, mikä on ollut vallattoman siistiä. Olen myös vihdoin tajunnut, että voin vielä tehdä elämälläni vaikka mitä kivaa, koska olenhan vasta 22!

♥ Olen ehkä 16-vuotiaasta asti vetänyt jokaisena syntymäpäivänä hirvittävän ikäkriisin, ja vaikka se on taas tänäkin vuonna edessä, olen kovin onnellinen, että tuo karmiva teini-ikä on rehellisesti menneisyyttä.

♥ Olen jo ruvennut vähän odottamaan siinä mystisessä aikuisuudessa odottavia aikuisasioita, kuten valkoiseen pitkään mekkoon pukeutumista, kahvitaukoja ihan oikealla työpaikalla ja kurahaalarirumbaa. Samalla kuitenkin nautin parhaillani opiskelijuudesta ja kaksistaan (/kolmistaan) elämisestä täysin rinnoin.

♥ Olen pysynyt naiivina kiukkupussina, joka nauttii lukujärjestysten yksityiskohtaisesta ja värikkäästä suunnittelusta Exceliin, ja joka itkee vähän liian usein ja hyvin turhaan.

♥ Olen muuttunut salaattia ja kasviksia vihaavasta teinistä ajattelemaan, että melkeinhän sitä voisi ruveta kasvissyöjäksi, jos siitä ei koituisi muille kohtuuttomasti vaivaa. Ja jos lihapullat eivät olisi niin hyviä.

♥ Olen löytänyt itsestäni pienen urheiluintoilijan, suuren vaatefriikin, Antti Tuiskun ikuisuusfanin, toinen toistaan rumempia leipomuksia taiteilevan jauhopeukalon, klassisen laulajan, totaalisen koirahullun (vaikka se kyllä taisi olla synnynnäistä) ja tanssilattian ujon rakastajan. Ja vaikka mitä!

♥ Olen kuitenkin myös ymmärtänyt, että en vain voi olla kaikkea enkä osata mitä vaan. Että joskus tyytyminen kohtaloonsa on parempi kuin itsestään liikojen luuleminen.

♥ Olen oppinut, että ilkeydellä ja pahansuopaisuudella ei saavuta mitään, ja ja että itsestään on oikeasti ihan ok tykätä, vaikka kaikki muut eivät tykkäisikään.

Syntymäpäivä, tuo ainainen kriisin paikka. Tänään on ollut kyllä tosi kiva päivä, vaikka olen taas vuoden vanhempi, eikä vähiten sen takia, että Ville vei mut Napoliin syömään! ♥ Nyt jatketaan loput synttäri-illasta Frendien ja lakujätskin parissa, asiat voisivat kyllä olla huonomminkin. En oikeastaan voisi toivoa olevani missään muualla tai kukaan muu.