Vaihtoon, a-pu-a!

Olen aamusta asti päivittänyt sähköpostiani kolmen minuutin välein. Pidättänyt henkeäni aina sen muutaman sekunnin, jonka puhelimen sähköpostiohjelma vaatii hakeakseen uudet viestit. Pettynyt siis aika monta kymmentä kertaa näiden tuntien aikana, kunnes vihdoin, kuudelta illalla sain sähköpostiviestin seuraavanlaisella sisällöllä:

Tampereen yliopiston kansainvälisen koulutuksen keskus esittää, että sinut valitaan vaihtoon kohteeseen:
Maa: Slovenia
Yliopisto: University of Ljubljana - Univerza v Ljubljani
Vaihtoajankohta: kevätlukukausi 2016.

(Kuvat täältä.)

Pääsin ykkösvaihtoehtooni Erasmus-vaihtohaussa, eli lähden kevääksi 2016 vaihtoon Ljubljanan yliopistoon Sloveniaan opiskelemaan tietojenkäsittelytieteitä. A-pu-a. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut lähteä vaihtoon alkuunkaan, ja Ville sen sijaan on opiskeluiden alkumetreiltä lähtien tiennyt haluavansa jossain vaiheessa ulkomaille. Niinpä Villen vaihdon tullessa konkreettiseksi päätin, että samakos se sitten on lähteä itsekin samaan aikaan ulkomaille, kun ikävä on kuitenkin suuri! Tietenkin keksin myös monta muuta hyvää syytä lähteä, kuten itsensä asettaminen mukavuusrajojen ulkopuolelle, kielitaidon kehittyminen ja kaikkea muuta enemmän tai vähemmän tylsän järkevää. Mutta ilman Villeä en olisi ikinä uskaltanut, tai oikeastaan edes keksinyt hakea vaihtoon, joten kiitos miljoonasti hellävaraisesta painostuksesta rakas.

Miksi Slovenia? En oikeastaan edes tiedä, joten kutsutaan sitä vaikka intuitioksi. En ole koskaan käynyt Sloveniassa, mutta rakastuin kuvaan, jonka kaupungista saa valokuvien, blogikirjoitusten ja matkakertomusten perusteella. Pieni kahden miljoonan asukkaan maa, jonka pääkaupungissa Ljubljanassa joka viides on opiskelija. Yliopistoakin on kovin kehuttu, ja kurssivalikoimasta löytyi esimerkiksi kurssi tietokonerikostutkinnasta. Uskon että pieni ja keskeisellä paikalla sijaitseva maa kyllä saa minut tykästymään itseensä, ja jos ei, voin matkustella ympäri Eurooppaa sieluni kyllyydestä puoli vuotta. Tai matkustelen kyllä vaikka tykästyisinkin, ainakin Villen luo Espanjaan ja toivottavasti myös esimerkiksi parin tunnin automatkan päässä olevaan Venetsiaan. Hei apua, nyt alan jo saada innostuksenomaisia tuntemuksia puhtaan paniikin rinnalle! Toivottavasti tästä tulee hyvä.

Loppuun vielä tunnelmakaavio:

Paluu arkeen

Tänään jatkui vihdoin ja viimein virallisesti arki joulun ja loman jälkeen! Suklaan syömisen lopetin jo vuodenvaihteeseen, ja sainhan tutkimussuunnitelman tehtyä viikon aikana, mutta tuntuu kertakaikkisen hyvältä päästä taas tekemään kaikkia arkijuttuja. Heräämään ennen yhtätoista, jatkamaan salillakäymisrutiinia ja käymään luennoilla. Niin ja tietenkin treenaamaan Tiuhtin kanssa, mikä on kerta kerralta mukavampaa, mutta jätän koira-avautumiset toisen blogin puolelle! Loma oli erinomainen. Rento, eikä mitään kovin kummallista tapahtunut, mutta niin arjesta irrottava vaikutus sillä oli, että arkimietteeni ovat näin vaaleanpunaisia.

Jännittävin ja ehkä (ainakin toivottavasti) vallitsevin juttu tässä keväässä on se, että aloitan gradun. Siis sen ison tutkimuksen, joka perinteisesti on viimeinen kompastuskivi valmistumisen edellä. Neljäs vuosi on ehkä joidenkin mielestä tyystin väärä ajankohta aloittaa kyseinen rutistus, mutta oma ajatukseni on, että sittenhän se on alta pois! Olen jo ihan innoissani (kaikkien mielestä käsittämättömän kuivasta tai vähintäänkin käsittämättömästä) aiheestani, ja muutenkin vain tietokoneen ja kahvikupin kanssa vietetyt tunnit tuntuvat romanttisilta. Ehkä vielä nyt, kun suunnitelman lisäksi ainuttakaan konkreettista askelta ei ole täytynyt ottaa, joten eiköhän se vielä ikäväksi muutu. (No ei vaan.)

Uskon, että tästä tulee mahtava (gradu)kevät! Ja toivottavasti vuodesta 2015 tulee myös, ja en kyllä yhtään epäile, etteikö tulisi. Pus, kivaa olla täällä taas.

Opiskelutehokkuuden salaisuus

Olen opiskellut tämän syksyn aikana ahkerammin kuin ehkä koskaan aiemmin, ainakin, jos mittarina toimii opintopistemäärä. Saan 48 opintopistettä pelkältä syksyltä. (Jos opintopisteet eivät ole tuttuja, vertailuna voisi toimia se, että Kela vaatii 45 pistettä koko vuoden aikana, jotta tukia tulee, ja jos saisi 48 opintopistettä jokaiselta syksyltä ja keväältä, yliopiston voisi suorittaa reilussa kolmessa vuodessa.) Olen kyllä tehnyt töitäkin etenkin tietojenkäsittelyn perusopintojen parissa, ja kirjallisuuden lukeminen nyt tuntuu fyysisesti kivuliaalta, vaikkei työmäärä käsittämätön olisikaan. Silti kaikeksi hämmästyksekseni en ole ollut hirvittävä stressipeikko kuin ihan vain muutaman kerran, ja muutenkin on sellainen olo, että ihan sopivastihan tässä on opiskeltavaa.

Suuret lopputulokseni tämän syksyn mukavuuden syistä ovat siinä, että tehtävää pitää ihan oikeasti olla tarpeeksi. Jos sitä on liian vähän, on vaikeaa saada niitä muutamiakaan hommia aikaiseksi. Kun joka viikko pitää palauttaa parit harjoitustehtävät ja niiden lisäksi lueskella tentteihin, kirjoitella esseitä ja käydä luennoilla, on aika jotenkin paremmin hallinnassa. Se ei vain livu vapaapäivinä ohi aikaansaamattomuuden virrassa, vaan koko ajan tulee tehtyä vähän jotain hyödyllistä. Keväällä aloitan gradun (apua, nyt olen ilmoittanut sen täälläkin), joten nyt tiukan pohdinnan alla on, kuinka paljon muita kursseja uskallan ottaa gradun oheen. Olen tehokkaampi, kun on kaikenlaista tekemistä koko ajan, mutta gradu kuitenkin ilmeisesti vaatii melko mittavan määrän aikaa.

Olen nyt viimein, neljäntenä yliopistovuonnani 15 vuoden koulu- ja opiskelu-uran jälkeen ymmärtänyt, että asiat ihan oikeasti kannattaa tehdä hyvissä ajoin, ja että opiskelu on helpompaa ja motivoivampaa, kun on kiinnostunut opiskelemastaan aiheesta! Ette varmaan olisi itse tällasia oveluuksia keksineet, joten olkaa hyvä, siinäpä teille opiskelun mullistava fakta. Nyt lähden saamen kielen intensiivikurssin ensimmäiselle luennolle, jaiks.

Mitä on olla opiskelija?

Syksyn ensimmäiset opiskelijabileet ovat onnellisesti takanapäin. Nyt on ehkä himpun verran heikko olo, muttei niin paljon, etteikö voisi sanoa, että oli todella huippu ilta sinisen haalariporukan kesken! Etkoiltiin (oli pakko googlettaa ja kyllä, urbaani sanakirja tuntee verbin etkoilla) meillä kuten meitä kuvassa paheksuvasti katsovasta Tiuhtista voi päätellä, ja riemuittiin siitä, että ollaan taas koko porukan voimin Tampereella kesän jälkeen. Kyllä Tampere on vaan paras.

Paheellisesta haalarikuvasta tuli mieleeni eräs jutustelutuokio, joka käytiin Villen kanssa yliopisto-opiskelijuudesta, joka on kaikin puolin ristiriitainen osa pienelle ihmiselle. Opiskelijat korkeakouluttautuvat monta vuotta, ja heistä tulee akateemisia ja sivistyneitä kunnollisia yhteiskunnan jäseniä. Toisaalta taas opiskelijat kulkevat haalarit päällä rellestämässä ja ryyppäämässä ympäri Hervantoja ja vastaavia, ja he aiheuttavat suunnattoman määrän paheksuntaa. Opiskelijat tienaavat Kelalta reilu 400 euroa kuukaudessa, eivätkä saa tehdä töitä jottei tukia rajoitettaisi, ja kuitenkin opiskelijoista tulee suurella todennäköisyydellä tuotteliaimpia veronmaksajia yhteiskunnalle. Opiskellessa pitäisi olla tehokas ja tehdä pari kirjatenttiä viikossa sekä valmistua vuosi ennen tavoiteaikaa, mutta kuitenkin kaikki sanovat, että opiskeluajasta ja sen suomasta vapaudesta pitäisi nauttia.

En tiedä oliko tässä suurempaa pointtia kuin se, että tällä hetkellä olen vaikka mitä, mutta kuitenkin minut lokeroidaan vastaamaan tiettyjä opiskelijakäsityksiä. Eilen olin ehdottomasti sitä paheksuttavanlaista opiskelijasakkia haalareissani, mutta tänään olen taas kiltisti uppoutunut harkkatöiden ja englannin kirjoitelmien maailmaan (huom. heikohkosta olostani huolimatta), eli nyt taidan saada muiden ihmisten hyväksyvän nyökyttelyn toimilleni.  Kaikessa ristiriitaisuudessaan opiskelu on kyllä mahtavaa, enkä voisi olla onnellisempi siitä, että sitä on taas seuraavat täyteläiset yhdeksän kuukautta edessä. Nyt olen kuitenkin naputellut aivan tarpeeksi tälle päivälle, eli suoritan joko vaihtoehdon a) sohvanpohjalle siirtymisen Frendien pariin tai b) yliopistolle raahautumisen kebablihaperunapannua syömään. Jätän teidät jännitykseen, kumpi touteutuu!

Opiskelusyksy, here I come!

Kaksi ja puoli viikkoa töitä jäljellä - huh! Kesä ilmoitti eilen olevansa ohi, kun aamulla taivaalta satoi hevosia. (Miksi säästä kirjoittaminen onkin niin luissa jä ytimissä? Onko se suomalainen juttu, vai kiinnostaako sää vain aina kaikkia? Jääköön se tällä kertaa tähän.) Töitä on takana melkein neljä kuukautta, joten opiskelujen jatkuminen tulee oikeastaan aika sopivaan saumaan. Voi, en malta odottaa yliopistolla syömistä, aamuista saleilua ja sitä, että perjantai on aina vapaa. Ja sitä, että asutaan ihan keskustassa, että Tiuhtin sisko asuu samalla paikkakunnalla ja että menoja voi sopia muihinkin ajankohtiin kuin viikonlopuille. Meidän whatsapp-ryhmä huutaa, että lukujärjestysten tekeminen on kamalaa ja vaikeaa, mutta oikeastaan nautin siitäkin! Vaikeaahan se on kuin mikä, mutta niin palkitsevaa ja innostavaa. (Mulla on valtaisa exceli, johon olen suunnitellut kaikki mahdolliset lukujärjestysversiot. Se tekee mut aika onnelliseksi.) Opiskelumotivaationi on kaikkein suurimmillaan aina syksyllä juuri ennen opiskeluiden jatkumista. Nytkin kuvittelen opiskelevani paljon reippaammin ja tehokkaammin ja ahkerammin kuin koskaan aiemmin, vaikka pieni järjen ääni vakuuttaa, että vaihe on vain ohimenevä.

Syksystä on tulossa niin erilainen. Tutulla opiskeluporukalla meillä taitaa olla vain yksi yhteinen kurssi, jonka lisäksi pitäisi lukea hirveä määrä kirjoja, ja lisäksi olen päättänyt aloittaa vielä yhden sivuaineen (kirjallisuuden ja kasvatustieteiden lisäksi). Käsittääkseni yliopistoon ei ole enää kovin helppo päästä uudelleen yhden tutkinnon jälkeen, joten ajattelin, että nyt on sitten opiskeltava kaikki mitä tahtoo. Sitä paitsi ajatus oikeasta työelämästä vähän kauhistuttaa, joten tietojenkäsittelytieteiden perusopinnot, here I come! Näen jo itseni pimeässä, tunkkaisessa huoneessa, jossa vain kaksi kirkasta näyttöä valaisevat tuskaisen ilmeeni, kun en saa matopelin koodia toimimaan oikein. Syvällä sisimmässäni asuu sellainen nörttityttö, jolle tuo skenaario tuntuu unelmalta. Tiedä sitten, nautinko todellisuudessa pimeistä huoneista ja toimimattomista koodeista niin paljon kuin kuvittelen, mutta suunnitelma tuntuu enemmän kuin sopivalta juuri tähän kohtaan opiskeluita, kun mitään muuta opiskeltavaa ei oikeastaan olisi. Paitsi niitä kirjallisuuden kirjatenttejä, yäk.

Laiskuriopiskelija

Maanantaivapaat - jes, saan varmasti kaikkea superhyödyllistä aikaan koko tämän periodin ajan. Näin olen uskotellut itselleni viimeiset viikot ja herännyt Villen kanssa seitsemältä tekemään hyödyllisyyksiä. Tänään oli tarkoituksena kirjoittaa parit luentopäiväkirjat, tulkita kandin pilottikyselyä ja lukea lähdekirjallisuutta. No kyllähän mä ehkä neljäsosan päivän tavoitteista sain täytettyä, ja silti mulla on mennyt ihan tuhottomasti aikaa. Saatoin tietenkin lakkailla kynsiä, keittää kahvia, fiilistellä Robinin uutta levyä (tuitui, meinaatteks etten oo ihan kohdeyleisöä?), lukea kaikki Bloglovinin lukemattomat postaukset, nukkua päikkärit ja syödä lounasta puolentoista tunnin ajan yliopistolla. Kadehdin Villeä niin kovasti, kun se osaa ottaa sellaisen keskittymisvaihteen päälle ja lukea/kirjoittaa/opiskella monta tuntia putkeen ilman mitään häiriöitä. Mä osaan keskittyä ehkä vartiks, jos oon just nukkunut päiväunet ja juonut pari kuppia kahvia. (Tuli jotenkin mieleen Upin Dogi, joka on muuten ihana!)

Oon laiska paska! Nytkin huomasin, että ton Vaattovaaran väitöskirjan sijaan oon käyttänyt jo tovin blogiin kirjoittamiseen, no hups... Ja ihan kohta pitää lähteä jumppaan, eli ei ehkä enää kannata edes yrittää. Olkaa te ahkerampia, jooko?

PS. Robin - Tilttaamaan: En oo tavannu sun kaltaista, voisin puhuu vaikka tunnin sun varpaista ♥
Ei tää voi olla näin söpö, ihan tosi!

Sirkus

Eilen vedettiin rastia fuksiaisissa, mikä tarkoitti, että päästiin pukeutumaan teeman mukaan. Rakastan teemoja! Etenkin sellaisia, joissa saa vetää mauttomasti överiksi, ja vaikken tällä kertaa itse niin tehnytkään, ei se tarkoita, ettenkö odottaisi tyttöjen överinaamiaissynttäreitä. Siellä aion vetää sitten näidenkin pippaloiden edestä superhyperteemanmukaisen asun, vaikka kyllä tykkäsin olla tiikerikin. (Naamio oli kyllä perseestä, mutta sainpa hyvällä omallatunnolla ostaa Hennesistä tuon etäisesti tiikerimäisyyttä hipovan huivin!) Aluksi haaveilin tämän tyylisestä kasvomaalauksesta, mutta jotenkin se sitten jäi. Matti teki onneksi myös kasvomaalausöverit meidän muiden puolesta, mutta se tylsä ei tullut meidän laittautumistuokioon, enkä saanut ikuistettua sen maalattua naamaa.

Tällä hetkellä olen jäänyt GTA-leskeksi (se on sellanen peli...) ja kirjoittelen viime viikon luentopäiväkirjarästejä, kuten varmasti huomaatte. Juon myös parhaillani elämäni ensimmäistä mukillista vihreää teetä, ja täähän on hyvää! Voi kuinka terveellistä. Jospa tuo Ville nyt lakkaisi tappamasta kaikkia vastaantulijoita (viittaus peliin huomhuom) ja kävisi mun kanssa nukkumaan, sillä vähän väsyttää, kun tänään piti herätä aamukymmeneksi kirjallisuuden luennolle. Loppuun vielä kuva tästä tosi hyödyllisestä tämän aamun luennosta:


Kivoja viikonloppuja ja olkaa te ahkerampia kuin mä!