T. Elina, Ville ja Tipu
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit
perjantai 3. huhtikuuta 2015
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
perjantai 26. syyskuuta 2014
Matkamuisteloissa Lanzarote
Kaikki muut kävivät heti Vain elämää -nyyhkytykselle kikattamisen jälkeen nukkumaan (ollaan siis kotikotona käymässä), mutta Ville pelaa vielä Assassin's Creediä, eikä muakaan varsinaisesti nukuta, joten ajattelin tehdä pienen aikamatkan viime vuodenvaihteeseen ja äidin synttärimatkaan Lanzarotelle. Porukkaan kuului siis meidän perheen ja Villen lisäksi äidin sisko miehensä kera, ja matka oli kerrassaan ihana talven pimeyden keskellä. Siksi siihen tekee nyt alkusyksyn pimeänä iltana mieli vähän palata ja samalla salaa haaveilla, että lähitulevaisuudessa luvassa olisi bikinikelpoinen matka. (Ei ole.)

Äh, matkat ovat niin kivoja, ja aurinkokin on niin kiva. Saisiko ruveta jo suunnittelemaan ensi kesän reissua?

![]() |
| Näkymät meidän mökin parvekkeelta. Voihan meri ja palmut. |
![]() |
| Jokaiselta eeppisessä miljöössä tehdyltä matkalta Villestä pitää ottaa Bolt-kuva. Tulisipa muuten hieno matkakuvakollaasi olkkarin seinälle. |
![]() |
| Eläintarhassa! Uskokaa tai älkää, tämä on fiksuimmasta päästä pöhkön porukkamme poseerauksia. |
![]() |
| Pikkutarkka huomio, mutta pukeuduttiin luonnollisesti molemmat eläinaiheisiin paitoihin eläintarhapäivänä. Kirahveja ja turtleseja siis. |
![]() |
| Kamelisafari, huh hui. |
![]() |
| Annikan kanssa iltakävelyllä rannassa. Tilanne näyttää romanttiselta ja rennolta, mutta todellisuudessa oltiin matkalla hakemaan Villen nyrjähtäneeseen nilkkaan jäitä läheisestä kahvilasta. |
![]() |
| Äidin synttärikuva! Ihana perhe. |
![]() |
| Ja ihana mies. Meistä on aika paljon ällösöpöjä kuvia. (: |
![]() |
| Mun lempparipuuhaa! |
![]() |
| Joku satama jossain, mutta meri näyttää kivalta. |
Äh, matkat ovat niin kivoja, ja aurinkokin on niin kiva. Saisiko ruveta jo suunnittelemaan ensi kesän reissua?
torstai 31. heinäkuuta 2014
Instaheinäkuu
Nyt kun mulla vihdoin on Instagram, voin nimetä postauksen tuolla tyylikkäällä ista-alkuisella sanalla ja jakaa hömppäkuvia yhtenäisenä ja mielekkäänä kokonaisuutena. Tällainen siis oli heinäkuu instagram-tilini (@elinamiau) mukaan!

1. Ostin lastenosastolta tarralenkkarit, jotka ovat söpöytensä lisäksi hurjan kätevät.
2. Taiteiltiin Villen kanssa jumalaista pizzaa ja suklaamansikoita. Näistä lisää vielä joskus!
3. Tiuhipiuhti <3
4. The kalenteri, jota jo ylistinkin täällä.

5. Viikonloppuaamuhetket on parhaita, kun ei tarvitse rynnätä sängystä heti aamupalalle, vaan voidaan kölliä kolmistaan vaikka kuinka pitkään.
6. Emilian rippijuhlat
7. Lahti-turisteiltiin Villen kanssa ja käytiin hyppyrimäen huipulla. Vaijerihissimatkalla löysin itsestäni jonkin korkeanpaikankammon tapaisen tuntemuksen (voiko sanoa tippumiskammo?).
8. Objektiivimussukkaiseni

9. Tiuhti pääsi lauttasaunailemaan.
10. Kesäilta Vilman ja parin muun kanssa + kamalia yhteiskuvia
11. Tehtiin Annikan kanssa isälle synttärikakuksi britatorttu.
12. Kävin värjäämässä kulmat ja ripset!
torstai 24. heinäkuuta 2014
Objektiivionnea
Yksi ihanan materialistinen syy blogi-intoni roihahtamiseen on lahja, jonka ostin itse itselleni. Lahjomisen oikeudeksi taisin perustella jotain siitä, että olen ahkerasti jaksanut painaa kesätöitä viimeiset kolme kuukautta ja enää yksi kuukausi jäljellä, ja siitä, että Ville ostaa itselleen kesätyölahjaksi pleikkarin, eli minullakin on oikeus johonkin mieltä kutkuttavan ihanaan elektroniikkaan. Toki syyksi olisi riittänyt sekin, että haluan ottaa hyviä kuvia ja kehittyä valokuvaajana, mutta eihän lahjaa nyt voi itselleen ilman merkkipäivää tai vastaavaa ostaa. Ja se taas ei olisi tullut kyseeseenkään, että olisin tehnyt tällaisen hankinnan sen olematta lahja. Joka tapauksessa ostin itselleni objektiivin!
Olen kuvaillut pari kertaa tänä kesänä Annikan kameralla ja ihanalla zoomiputkella ja todennut, että luoja kuinka mukavaa olisi saada omallakin kameralla kelpoja kuvia. Googlailun, panikoinnin ja valokuvausharrastajien jututtamisen jälkeen päädyin ostamaan Canon EF 50mm f/1.8 II –objektiivin, eikä ostokseen vähiten vaikuttanut sen huokea 99 euron hinta. Monen sadan euron objektiivi kun saattaisi mennä hieman hukkaan valokuvausta osaamattomissa käsissäni. Nyt olen (taas) vakaasti päättänyt opetella kuvaamaan ihan itse valitsemillani asetuksilla, enkä siis tyydy siihen, että osaan valita oikea(hko)n ISO:n.
Joka tapauksessa olen aivan käsittämättömän rakastunut tähän objektiiviin, sillä kuvailin Tiuhtia sisätiloissa illan jo hämärtyessä, ja valokuvat ovat silti teräviä ja valovoimaisia (jos niin voi sanoa)! Ah onnea. Lupaan oikeasti käsi sydämellä, että opettelen käyttämään kameraani! Nyt haluaisin innokkaita ihmismalleja valokuvauksen harjoitteluni tukemiseksi, mutta jostain syystä Annika tai Ville ei lämmennyt malleilulle pätkän vertaa. Anyone?
Tässä vielä pari kuvaa kesäiltapäivästä, jolloin luonnollisesti innostuin leikkimään uudella mussukallani. Tästä se lähtee!

lauantai 28. kesäkuuta 2014
Melkein ajan hermolla eli Instagram
Hei murut! Tuntuupa ihanalta kirjoittaa tänne. Ehkä aika vielä joskus on taas kypsä sille, että en voi olla palaamatta tänne - kenties jo huomenna, kuukauden päästä tai ensi jouluna. Nyt haluan kuitenkin kertoa, minne olen blogista riistäydyttyäni ruvennut päivittämään tyhjänpäiväisiä kuulumisiani, sillä eihän ihminen ole ihminen jollei jaa elämäänsä jossakin sosiaalisen median palvelussa. Olen luonnollisesti tapani mukaan tässäkin asiassa noin kolme vuotta normaalia nuorta aikuista jäljessä, mutta antakaa se minulle anteeksi ja pussailkaa mua Instagramissa @elinamiau.
PS. Mun elämä on aika ihanaa.

PS. Mun elämä on aika ihanaa.
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Randomotoksia heinäkuulta
Olen yrittänyt aloittaa instagrammailun jo pariin kertaan, mutta toistaiseksi en ole ihan oppinut rutinoituneeksi kuvienlatailijaksi. Ehkä vielä jonain päivänä, mutta sitä ennen joudun käyttämään puhelimeni randomkuvista otsikkoa ”randomkuvia puhelimesta”, enkä esimerkiksi ah-niin-tyylikästä ”instaweek”.

1. Pyry ylpeenä rapsuteltavana!
2. Kesän ensimmäiset ja tähän asti viimeiset mansikat (yhyy).
3. Käytiin äidin kanssa Pancho Villassa syömässä, mm.
4. Ostin uuden kalenterin (!!) ja luonnollisesti ensimmäisten asioiden joukossa merkitsin ylös ensi toukokuulle sijoittuvan vuosipäivän. Ettei vaan unohdu.

1. Kesä! <3
2. Oon aivan peruuttamattomasti rakastunut How I Met Your Motheriin! Okei okei, oon tässä(kin) vähän jäljessä, mutta onhan se nyt kaikesta huolimatta ihan loistava sarja. Ville tosin katsoi sen ilman mua armeija-aikanaan, mistä oon vähän katkera.
3. Tein hyvää Brita-torttua.
4. Otettiin Villen kanssa shakkiottelu. Pelihän meni niin, että mä siirsin ensimmäistä nappulaa, joka sattui käteen osumaan, ja Ville mietti kymmenen minuuttia jokaista siirtoaan. Jostain syystä ei mennyt kauaa, että hävisin.

1. Hihii.
2. Vietiin äidin kanssa takapihalle viltti mun erään työpäivän jälkeen ja pidettiin piknik. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan tai takapihaa pidemmälle piknikille. (:
3. Ostin tänään Lidlistä valehtelematta maailman parhaita sämpylöitä! Ne oli kurpitsansiemensämpylöitä sellasesta irtotuoreleipälaatikkojutusta (ulkomaatyylisesti), en edes tiennyt, että Lidlissä on sellainen.
4. Soiteltiin Villen kanssa kahdestaan meidän autotallissa. Oli aika hauskaa, vaikka olinkin ihan surkee sähkökitaristi!

1. Pyry ylpeenä rapsuteltavana!

1. Kesä! <3

1. Hihii.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)