sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vuoden 2014 toinen puolikas

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Vuoden 2014 ensimmäinen puolikas löytyy täältä, ja nyt vuoden 2015 huhtikuun loppupuolella taitaa olla sopiva aika julkaista toinen puolisko. Tästä siis!
Heinäkuu jatkui töidenpuurtamislinjalla. Kuitenkin kivojakin juttuja ehti aina viikonloppuisin tapahtua, kun käytiin esimerkiksi Savonlinnassa Ronjan ja Jannen luona, ja elämämme ensimmäistä kertaa oopperajuhlilla katsomassa Carmenin kenraalia. Oopperajuhlat olivat meidän molempien yllätykseksi kyllä upea kokemus, ja ehkä me sitten joskus isoina ja rikkaina mennään sinne ihan oikeasti. Nautiskeltiin kesästä myös terasseilun, myöhään ulkona istuttujen iltojen ja lauttasaunailun muodossa. Jatkettiin Tiuhtin kanssa agilityn pentukurssia ja pieni riiviö kehittyi hurjasti.
Elokuussa olin elämäni ensimmäisellä työmatkalla Intiassa Chenannaissa ja ymmärsin, mitä kaoottinen liikenne todella tarkoittaa. Tiuhti oli yhtäkkiä ihan aikuisen koiran kokoinen, ja juoksulenkkeilykin rupesi sujumaan yhdessä. Käytiin Flowparkissa kuolemassa paniikkiin ja syömässä eväsleipiä puunrungolla istuen. Tehtiin Villen kanssa huippu matka Lontooseen, jossa Ville ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Kuun viimeinen viikko kului taas pakatessa ja lopulta muuttaessa, kun jätettiin meidän kesäasunto ja muutettiin takaisin Tampereelle.
Syyskuussa jatkuivat jälleen opiskelut, mutta omalta osaltani hieman erilaisina kuin koskaan ennen, sillä aloitin tietojenkäsittelytieteen sivuaineopinnot ja huomasin, että lausekielisen ohjelmoinnin kurssi oli parasta, mitä olin milloinkaan opiskellut... Käytiin haalaribileissä ja risteilyllä opiskelijaporukalla ja vedettiin fuksiaisissa ikivanhojen opiskelijoiden rastia. Täytin 22 vuotta ja Ville helpotti ikäkriiseilyä tekemällä synttäripäivästä todella kivan. Tiuhti oli edelleen söpö.
Lokakuussa yritin saada treenimotivaatiosta taas kiinni, ja onnistuinkin siinä ainakin jossain määrin, kunnes tavallisella kävelylenkillä nyrjäytin nilkkani. Kuulostaa pikkujutulta, mutta se ei ole vielä liki puolen vuodenkaan jälkeen palautunut, ja joudun lenkeillä koko ajan hieman varomaan, ettei se muljahda uudelleen. Tiuhtin kanssa treenaaminen onneksi onnistui, ja päästiin Tampereellakin treeniryhmiin rallytokossa ja agilityssa! Hämeenkadun approssa käytiin perinteen mukaan, ja halloweenbileisiin pukeuduttiin Villen kanssa herkästi puolinaamaksi ja bloody maryksi, sillä mikäs sen kivempaa kuin tekoverellä läträäminen.
Marraskuussa meidän kullannuppu täytti kokonaisen vuoden ja sai sen kunniaksi ihan oman kakun ja lahjapossun. Leivoin isänpäivän kunniaksi Opel-kakun, josta isä oli aika otettu. Annika kävi Tampereella ja kirppisteltiin ja vietettiin muutenkin laatusiskosaikaa. Pukeuduttiin seiloreiksi sitseille ja juhlin muutamia pikkujouluja.
Joulukuussa lähetettiin Villen kanssa (ketä huijaan, mähän ne kaikin puolin organisoin :D) Tiuhti lahjapaketissa jokaisen kotiin, sillä joulukorttien lähettäminen on yksi parhaista jutuista tässä niin kutsutussa aikuisuudessa. Itsenäisyyspäivänä käytiin katsomassa perinteinen ilotulitus Ratinan rannassa ja tehtiin perinteikkäitä lettuja. Vietettiin pientä joulua kaksistaan kolmistaan Tampereella piparien leivonnan ja lahjojen paketoinnin muodossa, ja joulujouluksi mentiin kotikotiin. Joulu oli ihanan tavallinen lukuun ottamatta sitä välipäivien hairahdusta, kun käytiin Villen kanssa hiihtämässä (!!) ja en edes vihannut sitä. Vuosi vaihtui kivassa porukassa, johon kuuluivat mm. Vilma, Ville ja Sanna, ja siitä oli hyvä lähteä tähän vuoteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti