Arkihetki ja oi blogi

Ville ja Antti istuvat keskellä lattiaa ja pelaavat pleikkaria kuin kuka tahansa aikuinen. Tipu hengailee kerrassaan söpösti Villen sylissä ja näyttää verisen loukkaantuneelta joka kerta, kun Ville nousee tuulettamaan maaliaan. Minulla on miljoona välilehteä ja kalenteri auki ja odotan, että Word suostuu tekemään yhteistyötä. Yritän kirjoittaa motivaatiokirjettä ja luentopäiväkirjaa samaan aikaan, mutta todellisuudessa harhaudun tuon tuosta lukemaan vielä pari sivua viimeistä Potteria. Mieli tekisi lenkille Tiuhtin kanssa, mutta raukka on sairaslomalla ja vielä viikon verran totaalisessa lenkkikiellossa. Otin juuri uunista varmasti hyvin jännittävät proteiinimuffinit, joita pitäisi ehkä pian hipsiä maistamaan.

Vuoden alku on hujahtanut niin nopsaan, että kirjoitan edelleen toistuvasti päivämääriin luvun 2014. Olen käynyt kotikotonakin vain muutaman kerran, ja aivan parin päivän päästä on muka jo pääsiäinen. Kaikki tuntuu menevän edelleen kovin hyvin, jopa pelottavan hyvin, voisin sanoa, ja pelkään hieman, että koska alamäki alkaa. Ehkä se on se vaihto, johon nyt haen ja johon Ville on jo hakenut. Tai kesä, kun tienaamisen sijaan teen gradua. Toivon tietenkin, että molemmat ovat verrattoman positiivisia kokemuksia, mutta koskaanhan ei voi tietää. Erilaisia nyt ainakin.

On ollut hetkiä, kun olen kaivannut blogia. "Loistava resepti, haluan kirjoittaa tämän blogiin." "Miten sieviä kuvia Tiuhtista, nyt on kuvamateriaalia seuraavaan postaukseen." "Hillitön avautumisentarve tyhjänpäiväisestä aiheesta, kuka kuuntelisi?" Siksi olen tässä taas ja tunnen onnea.