Instaheinäkuu

Nyt kun mulla vihdoin on Instagram, voin nimetä postauksen tuolla tyylikkäällä ista-alkuisella sanalla ja jakaa hömppäkuvia yhtenäisenä ja mielekkäänä kokonaisuutena. Tällainen siis oli heinäkuu instagram-tilini (@elinamiau) mukaan!

1. Ostin lastenosastolta tarralenkkarit, jotka ovat söpöytensä lisäksi hurjan kätevät.

2. Taiteiltiin Villen kanssa jumalaista pizzaa ja suklaamansikoita. Näistä lisää vielä joskus!

3. Tiuhipiuhti <3

4. The kalenteri, jota jo ylistinkin täällä.

5. Viikonloppuaamuhetket on parhaita, kun ei tarvitse rynnätä sängystä heti aamupalalle, vaan voidaan kölliä kolmistaan vaikka kuinka pitkään.

6. Emilian rippijuhlat

7. Lahti-turisteiltiin Villen kanssa ja käytiin hyppyrimäen huipulla. Vaijerihissimatkalla löysin itsestäni jonkin korkeanpaikankammon tapaisen tuntemuksen (voiko sanoa tippumiskammo?).

8. Objektiivimussukkaiseni

9. Tiuhti pääsi lauttasaunailemaan.

10. Kesäilta Vilman ja parin muun kanssa + kamalia yhteiskuvia

11. Tehtiin Annikan kanssa isälle synttärikakuksi britatorttu.

12. Kävin värjäämässä kulmat ja ripset!

Rakkauskalenteri

Tämä oli se vuosi kun sorruin. Olen jo parina vuonna haaveillut siitä, mutta hinta on tuntunut aivan liian suolaiselta opiskelijabudjetilleni. Nyt kuitenkin päätin, että koska kalenteri on minulle suurinpiirtein maailmankaikkeuden tärkein asia, voin siihen myös vähän tuhlata. Olenhan parhaillani kesätöissäkäyvä aikuinen, tai jotain. Ja yhtään valehtelematta tämä persoonallinen kalenteri tekee minut hyvin, hyvin onnelliseksi. Tekee mieli salaa silitellä sitä, ja kädet vapisten kirjoitan merkintöjä, ettei täydellinen kalenterini vain tuhraanutisi.

Kansikuvien valitseminen ei tietenkään ollut vaikeaa, sillä Tiuhti-teema oli itsestäänselvä, mutta sisäsivuja venkslasin vaikka kuinka monta päivää. Päädyin vaaleanpunaiseen raitaan, pikkulintuteemaan, päivittäiseen treeniaikatauluun, to do -listaan ja viikon luetteloon. Ihanan turhaa hömppää, voi että. Tällä viikolla sain vihdoin ruveta käyttämään kalenteriani, jonka ensimmäinen kuukausi on elokuu, ja paluuta markettikalentereihin tuskin on. Ehkä vuoden päästä blogini on kokenut sellaisen eksponentiaalisen kasvupyrähdyksen, että saan sen blogilahjana ja järjestän arvonnan? (Hahhahhahaha. Ha.)

Kansikuvatyttö osallistui kalenterin kuvaamiseen parkkeeraamalla ihan viereen. Pöhkö.

Kesäviikonloppu = ruokaviikonloppu

Ihana Sanna Jennin mökillä (:

Viikonloppuni oli erinomaisen mukava. Seura oli söpöä ja ruoka hyvää. Lauantaipäivän käytin leivontahöyryissä ja äidin kanssa salilla, eikä kumpikaan näistä aktiviteeteista ollut parasta mahdollista hellepäivän puuhaa. Salilla tuntui maastavedon jälkeen siltä että pyörtyy, kun on niin kuuma, ja leivonnassa nyt vain oli pieni epämukavuustekijä mukana. Sain kuin sainkin leivottua whoopieni, minkä jälkeen lähdin köröttelemään kohti Lammia ja Jennin mökkiä. Ensimmäinen ja valitettavasti todennäköisesti myös viimeinen mökkeily tänä kesänä, mutta kivaa oli senkin edestä! Myös hyttyset tekivät tuhojaan mun jalkoihin ja käsivarsiin koko kesän edestä. Mökkeilyssä ehdottomasti parasta on sauna ja uiminen, ja järvi olikin miellyttävän lämmin. Välillä, siis todella harvoin, haaveilen siitä, että meilläkin olisi mökki, jonne voisi aina tahtoessaan mennä käymään. Ei siis kyläilemän, vaan käymään. Niin, ettei tarvitse käyttäytyä kohteliaasti ja olla näteissä vaatteissa, vaan niin, että saisi maata koko päivän nurmikolla rumat ja repsahtaneet bikinit päällä.

Eilen heräsin aivan liian aikaisin siihen nähden, että lauantaiyönä olin vasta kolmelta kotona, mutta isälle piti mennä laulamaan paljononneavaan. Yhdeksältä leivottiin Annikan kanssa jo täydellä höyryllä brita-torttua, ja kymmeneltä kävin päiväunille aurinkoon. En olekaan ennen tajunnut, että Suomessakin on mahdollista ruskettua, mutta se ilmeisesti vaatii tarpeeksi aikaisen ajankohdan ja aurinkorasvattomuuden. (Mikä ihosyöpä?) Kakkukahveja nauttimaan saapuivat kummipoikani, mummini, tätini ja tätini mies, ja Gustavin näkeminen vuoden tauon jälkeen oli huippua! Kuinka pieni poika voi kasvaa niin hirveällä vauhdilla? Esiteltiin belgialaisille vieraillemme Nastolan the nähtävyys eli Immilän mylly. Villen mielestä Nastolan the nähtävyys on Efes, mutta se ei kai istunut lopun perheen käsitykseen esiteltävistä matkailukohteista.

Aivan kohta lähden laitattamaan kulmat ja ripset Villen äidin Kauneuskulmaan, eli pian kulmakarvani ovat taas hetken aikaa olematta kammottavat. Ihanaa! Vielä pitäisi ehtiä tehdä pieni lenkki Tiuhteroisen kanssa. Ai niin ja jaan viikonlopun reseptit jossakin vaiheessa, sillä olen kaivannut kovasti henkilökohtaista reseptikirjaani aka blogiani.

Kesäarki

(Otsikko ei viittaa tähän kuvaan, huom.)

Heti törmään kahden blogin loukun ongelmaan. Kävimme toissapäivänä koko perheen voimin (perhe sisältää tietenkin myös Villen, joka on hyvin aktiivinen osallistuja meidän perheen whatsapp-ryhmässä) lauttasaunalla, ja Tiuhtikin pääsi ensimmäistä kertaa mukaan. Kirjoitin tästä kuitenkin jo Tiuhtin blogiin, sillä Tiuhtilla oli söpöt pelastusliivit ja se uiskenteli ja sen sellaista. En tietenkään voi kertoa samoja asioita täällä uudestaan, mutta haluaisin silti kertoa jotain arkihömppää.

No arki. Vuokrattiin Villen kanssa kesäksi kaksio Nastolasta kesätöiden perässä, ja asustellaan nyt 20 neliötä isommassa kodissa kuin Tampereella. Töiden lisäksi kesällä ei juurikaan ehdi mitään tehdä, tai siltä ainakin tuntuu, ja töistäpääsyn jälkeiset muutamat hassut tunnit menevät lähinnä salilla käymiseen, Tiuhtin kanssa lenkkeilyyn ja treenailuun, ja seuraavan päivän eväiden valmistukseen. Jossain välissä katsotaan Villen kanssa Netflixistä Orange is the New Blackia, sillä Frendejä siellä oli vain säälittävät kolme tuotantokautta. Yritän kaikkeni myös nähdä esim. Vilmaa.

Eilen kiidin töiden jälkeen äidin seuraksi shoppailemaan isän syntymäpäivälahjaa, sen jälkeen liidin rally-tokotreeneihin ja sitten täällä meillä olikin jo nostalgiaillanistujaiset vanhalla porukalla kasassa. Päädyttiin Nastolan paikalliseen tanssimaan ja laulamaan karaokea, ja itsehän olin kuskina. Vaikka onhan paikka aivan aliarvostettu. Hauska ilta, mutta nyt meidän lattialla nukkuu kaksi kappaletta ei-niin-hyvävointisen näköistä Tomia ja Vilmaa.

Ehkä tällaiseen haipakkaan elämään tottuu sitten, kun työelämä on välttämätön paha, mutta opiskeluun verrattuna aika on vain niin tiukassa. En kuitenkaan valita, sillä kiireestä valittaminen on usein kovin ärsyttävää. Kesä on ollut tähän asti kaikin puolin mukava, ja monta kivaa asiaa on vielä edessä!

Objektiivionnea

Yksi ihanan materialistinen syy blogi-intoni roihahtamiseen on lahja, jonka ostin itse itselleni. Lahjomisen oikeudeksi taisin perustella jotain siitä, että olen ahkerasti jaksanut painaa kesätöitä viimeiset kolme kuukautta ja enää yksi kuukausi jäljellä, ja siitä, että Ville ostaa itselleen kesätyölahjaksi pleikkarin, eli minullakin on oikeus johonkin mieltä kutkuttavan ihanaan elektroniikkaan. Toki syyksi olisi riittänyt sekin, että haluan ottaa hyviä kuvia ja kehittyä valokuvaajana, mutta eihän lahjaa nyt voi itselleen ilman merkkipäivää tai vastaavaa ostaa. Ja se taas ei olisi tullut kyseeseenkään, että olisin tehnyt tällaisen hankinnan sen olematta lahja. Joka tapauksessa ostin itselleni objektiivin!

Olen kuvaillut pari kertaa tänä kesänä Annikan kameralla ja ihanalla zoomiputkella ja todennut, että luoja kuinka mukavaa olisi saada omallakin kameralla kelpoja kuvia. Googlailun, panikoinnin ja valokuvausharrastajien jututtamisen jälkeen päädyin ostamaan Canon EF 50mm f/1.8 II –objektiivin, eikä ostokseen vähiten vaikuttanut sen huokea 99 euron hinta. Monen sadan euron objektiivi kun saattaisi mennä hieman hukkaan valokuvausta osaamattomissa käsissäni. Nyt olen (taas) vakaasti päättänyt opetella kuvaamaan ihan itse valitsemillani asetuksilla, enkä siis tyydy siihen, että osaan valita oikea(hko)n ISO:n.

Joka tapauksessa olen aivan käsittämättömän rakastunut tähän objektiiviin, sillä kuvailin Tiuhtia sisätiloissa illan jo hämärtyessä, ja valokuvat ovat silti teräviä ja valovoimaisia (jos niin voi sanoa)! Ah onnea. Lupaan oikeasti käsi sydämellä, että opettelen käyttämään kameraani! Nyt haluaisin innokkaita ihmismalleja valokuvauksen harjoitteluni tukemiseksi, mutta jostain syystä Annika tai Ville ei lämmennyt malleilulle pätkän vertaa. Anyone?

Tässä vielä pari kuvaa kesäiltapäivästä, jolloin luonnollisesti innostuin leikkimään uudella mussukallani. Tästä se lähtee!

Täällä taas!

En enää pysty hillitsemään itseäni ja haluani kirjoittaa tätä blogia, Kolmatta kertomusta. Ensimmäistä kertaa 7-vuotisen blogiurani (ura tosin lienee väärä sana kuvaamaan bloginkirjoitusmenestystäni) olen pitänyt yhdeksänkuisen tauon blogistani. Tässä ajassa olisi ehtinyt syntyä vauva! Ja vauvahan meillä onkin, Tiuhti nimittäin, ja se on yksi syy taukoiluuni - olen kuitenkin ahkerasti ja vähemmän ahkerasti bloggaillut pienen koiravauvamme elämästä. Nyt tuntuu, että Tiuhtiin keskittyvä koirablogi ei vain riitä, ja ehkä parin kuukauden intensiivisen pohdiskelun jälkeen päätin avata Kolmannen kertomuksen kirjoitusalustan ja palata tänne.





Instagram on ollut loistava korvike täyttämään nykyihmisen perustarpeen jakaa elämäänsä jossakin sosiaalisen median muodossa. Keväällä koin nimittäin jos jonkinmoisia blogivieroitusoireita, sillä tuntui, etten saa kertoa aamupaloistani, matkoistani ja tyhjänpäiväisistä mielentiloistani missään kanavassa, mutta Instagram täytti tämän tarpeen hetkellisesti. Olen kesän aikana lueskellut tätä sekä edellistä blogiani, ja yhtäkkiä mieleeni on taas palannut kirkkaasti, miksi tätä blogia oikein kirjoitan. Itseäni varten! (Nyt seuraa jotain liki narsistiselta kuulostavaa, pahoittelen.) En ole dokumentoinut arkeani, kirjoittanut matkakertomuksia ja höpötellyt tapahtumista blogiin, mikä tarkoittaa, että kuvia kyllä löytyy, mutta ne ah-niin-kiinnostavat selitykset ovat jääneet uupumaan. Haluan 25-vuotiaana nauraa 21-vuotiaan Elinan postauksille samalla tavalla, kuin nyt nauran 17-vuotiaalle Elinalle. Ja haluan olla mukana blogiyhteisössä, jossa tosin olen auttamatta kilometrejä ulkopuolella, mutta voinhan uskotella itselleni toisin.

Olen myös kuullut erinäisiltä ystäviltäni, että he ovat siirtyneet lukemaan Tiuhti-blogiani. Tämä kauhistuttaa minua himpun verran, sillä sisäsiisteyskertomukset ja mahdottoman tylsät treenikuvaukset eivät voi kuulostaa muulta kuin käsittämättömän typerältä epäkoiraintoilijoiden korviin. En siis ajatellut jättää Tiuhtin blogia kesken, mutta keskityn siellä vastaisuudessakin löpisemään koirahömppää sieluni kyllyydestä.

Näillä perusteilla olen nyt päättänyt uskaltautua takaisin tämän blogini pariin. Hetki tuntuu lähes liikuttavalta, ja tovin taidan vielä miettiä, painanko sittenkään julkaise. Kyllä, kyllä. Täällä taas!

Jos jollekulle jäi epäselväksi, kuvituksena on tämän kesän kivoja hetkiä!