Täällä taas!

En enää pysty hillitsemään itseäni ja haluani kirjoittaa tätä blogia, Kolmatta kertomusta. Ensimmäistä kertaa 7-vuotisen blogiurani (ura tosin lienee väärä sana kuvaamaan bloginkirjoitusmenestystäni) olen pitänyt yhdeksänkuisen tauon blogistani. Tässä ajassa olisi ehtinyt syntyä vauva! Ja vauvahan meillä onkin, Tiuhti nimittäin, ja se on yksi syy taukoiluuni - olen kuitenkin ahkerasti ja vähemmän ahkerasti bloggaillut pienen koiravauvamme elämästä. Nyt tuntuu, että Tiuhtiin keskittyvä koirablogi ei vain riitä, ja ehkä parin kuukauden intensiivisen pohdiskelun jälkeen päätin avata Kolmannen kertomuksen kirjoitusalustan ja palata tänne.





Instagram on ollut loistava korvike täyttämään nykyihmisen perustarpeen jakaa elämäänsä jossakin sosiaalisen median muodossa. Keväällä koin nimittäin jos jonkinmoisia blogivieroitusoireita, sillä tuntui, etten saa kertoa aamupaloistani, matkoistani ja tyhjänpäiväisistä mielentiloistani missään kanavassa, mutta Instagram täytti tämän tarpeen hetkellisesti. Olen kesän aikana lueskellut tätä sekä edellistä blogiani, ja yhtäkkiä mieleeni on taas palannut kirkkaasti, miksi tätä blogia oikein kirjoitan. Itseäni varten! (Nyt seuraa jotain liki narsistiselta kuulostavaa, pahoittelen.) En ole dokumentoinut arkeani, kirjoittanut matkakertomuksia ja höpötellyt tapahtumista blogiin, mikä tarkoittaa, että kuvia kyllä löytyy, mutta ne ah-niin-kiinnostavat selitykset ovat jääneet uupumaan. Haluan 25-vuotiaana nauraa 21-vuotiaan Elinan postauksille samalla tavalla, kuin nyt nauran 17-vuotiaalle Elinalle. Ja haluan olla mukana blogiyhteisössä, jossa tosin olen auttamatta kilometrejä ulkopuolella, mutta voinhan uskotella itselleni toisin.

Olen myös kuullut erinäisiltä ystäviltäni, että he ovat siirtyneet lukemaan Tiuhti-blogiani. Tämä kauhistuttaa minua himpun verran, sillä sisäsiisteyskertomukset ja mahdottoman tylsät treenikuvaukset eivät voi kuulostaa muulta kuin käsittämättömän typerältä epäkoiraintoilijoiden korviin. En siis ajatellut jättää Tiuhtin blogia kesken, mutta keskityn siellä vastaisuudessakin löpisemään koirahömppää sieluni kyllyydestä.

Näillä perusteilla olen nyt päättänyt uskaltautua takaisin tämän blogini pariin. Hetki tuntuu lähes liikuttavalta, ja tovin taidan vielä miettiä, painanko sittenkään julkaise. Kyllä, kyllä. Täällä taas!

Jos jollekulle jäi epäselväksi, kuvituksena on tämän kesän kivoja hetkiä!