maanantai 7. lokakuuta 2013

Laiskuriopiskelija




Maanantaivapaat - jes, saan varmasti kaikkea superhyödyllistä aikaan koko tämän periodin ajan. Näin olen uskotellut itselleni viimeiset viikot ja herännyt Villen kanssa seitsemältä tekemään hyödyllisyyksiä. Tänään oli tarkoituksena kirjoittaa parit luentopäiväkirjat, tulkita kandin pilottikyselyä ja lukea lähdekirjallisuutta. No kyllähän mä ehkä neljäsosan päivän tavoitteista sain täytettyä, ja silti mulla on mennyt ihan tuhottomasti aikaa. Saatoin tietenkin lakkailla kynsiä, keittää kahvia, fiilistellä Robinin uutta levyä (tuitui, meinaatteks etten oo ihan kohdeyleisöä?), lukea kaikki Bloglovinin lukemattomat postaukset, nukkua päikkärit ja syödä lounasta puolentoista tunnin ajan yliopistolla. Kadehdin Villeä niin kovasti, kun se osaa ottaa sellaisen keskittymisvaihteen päälle ja lukea/kirjoittaa/opiskella monta tuntia putkeen ilman mitään häiriöitä. Mä osaan keskittyä ehkä vartiks, jos oon just nukkunut päiväunet ja juonut pari kuppia kahvia. (Tuli jotenkin mieleen Upin Dogi, joka on muuten ihana!)

Oon laiska paska! Nytkin huomasin, että ton Vaattovaaran väitöskirjan sijaan oon käyttänyt jo tovin blogiin kirjoittamiseen, no hups... Ja ihan kohta pitää lähteä jumppaan, eli ei ehkä enää kannata edes yrittää. Olkaa te ahkerampia, jooko?

PS. Robin - Tilttaamaan: En oo tavannu sun kaltaista, voisin puhuu vaikka tunnin sun varpaista
Ei tää voi olla näin söpö, ihan tosi!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Syyskuutiivistelmä puhelimesta


1. Tamyn avajaisbileissä esiintyi Anssi Kela, mikä oli supernostalgista. Jostain ne Puistossan ja Nummelan lyriikat vieläkin muistuu ihan kirkkaasti!
2. Meidän ensimmäinen ihkaoma pesukone! ♥ Pesutupa ei oo mun lempparipaikka maailmassa, joten tää vaikuttaa aika positiivisesti mu/meidän elämään. (Lähinnä mun, koska en ikinä uskaltais antaa Villen pestä mun vaatteita, pus.)
3. Kandisuunnittelua ja -kriiseilyä yliopistolla.
4. Mamma Marian pitsa! (Oonko koskaan kertonut, että voisin elää ilmakuivatulla kinkulla?)

5. Varastin Villen FC Barcelonan pipon. Onhan se ihan kamala, mutta jollain kieroutuneella tavalla kuitenkin tykkään siitä.
6. Ihana Iiris, jota rallytokoryhmän ohjaaja lainasi mulle äidin ja Pyryn treeneissä. Ottaisin heti lyhytkarvaisen collien, jos se olisi takuuvarmasti kuin Iiris.
7. Tehtiin tyttöjen kanssa Ikea-reissu, jolta tarttui vahingossa mukaan aika paljon juttuja. Ylläri!
8. Söin elämäni ensimmäistä kertaa (hyi, oonpa aikaani jäljessä), eikä se ollut niin kamalaa kuin odotin. : D Ehkä vielä jonain päivänä opin trendikkäästi tykkäämään sushista.

9. & 10. Meillä oli Sannan kanssa tyttöilyhetki.  Tehtiin myös pellillinen (jumalaista) pannaria ja tietenkin myös syötiin pellillinen (jumalaista) pannaria. Voisin tähänkin blogiin joskus jakaa reseptin tuohon maailman parhaaseen pannariin.
11. & 12. Salinjälkeishetkiä. Ja kyllä, se on palkkari! Musta on kovaa vauhtia tulossa niin true-urheilija ettei mitään järkeä!

13. Lenkillä Villen kanssa. Välillä syksy on ihan kiva.
14. Saatoin syödä fuksiaisissa muutaman kulhollisen popcornia. Pitäisi ehkä joskus yrittää hillitä, mutta kun popparit.
15. MAAILMAN RUMIN SYNTTÄRIKAKKU! Tein sen Katariinan ja mun synttärien kunniaks, ja kakkupohjan päällimmäinen osa vähän hajosi ennen kokoamista... Hyvää se oli silti, ja ainakin kakku oli vitsikäs.
16. Swallow the Sun Klubilla Villen kanssa, kyllä.