sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Täydelliset hampurilaiset ja hampurilaismajoneesi


Tehtiin tänään Villen kanssa t ä y d e l l i s i ä hampurilaisia. Siis täydellisiä. Villen spesiaali on ollut majoneesi jo noin vuoden ajan, ja se on koko ajan hakenut täydellistä muotoaan. Tänään Ville ilmoitti, että nyt se on täydellistä, joten suostuttelin armaani jakamaan reseptin tähän täydelliseen majoneesiin blogissani. "Hampurilaisissa yksinkertaisuus on kaunista, ja kikkailun sijaan kannattaa keskittyä hyviin raaka-aineisiin", sanoi hampparimestarini, kun kysyin, mitä kirjoitan hampurilaispostauksen esipuheeseen. Ja näinhän se on. Alta löytyvät siis ohjeet Villen hampurilaismajoneesiin ja hampurilaisiin sellaisina, kuin me ne koemme täydellisiksi. Eli siis sellaisina kuin ne objektiivisesti ovat täydellisiä.
Villen täydellinen hampurilaismajoneesi
Tarvitset:
  • 2 kananmunankeltuaista (+ ihan pieni osa valkuaista)
  • 3-4 dl ruokaöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • puolikkaan sitruunan mehun
  • makeaa chilikastiketta
  • ketsuppia
  • sinappia

Tee näin:
  1. Ota kananmunat ja ruokaöljy huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistusta.
  2. Erottele kananmunista keltuaiset ja laita ne kulhoon. Mukaan voi ottaa hieman valkuaista tuomaan kuohkeutta.
  3. Lorota öljyä tasaisena ohuena nauhana ja vispaa samalla niin &#!&&!!&:sti. Kannattaa käyttää tyttöystävää lorotusapuna.
  4. Lorota ja vispaa kunnes rakenne alkaa muuttua emulsioksi.
  5. Mausta suolalla, pippurilla ja lisää sitruunamehu. Tarkista maku.
  6. Mausta ketsupilla, sinapilla ja chilikastikkeella oman maun mukaan. Suosittelen maustamaan reilulla kädellä.
Jos emulsiointi ei onnistu, älä masennu. Ota uuteen kulhoon keltuainen ja lorota öljyn sijaan epäonnistunut majoneesi hitaasti koko ajan vispaten keltuaisen sekaan.
Hampurilaiset
Pihveihin tarvitset
  • 400 g naudan jauhelihaa
  • 1 kananmunan
  • aitoa cheddar-juustoa
  • suolaa ja pippuri
Lisukkeeksi tarvitset:
  • 4 Muhku-tyylistä sämpylää
  • pihvitomaatin
  • lehtisalaattia
  • suolakurkkuja
  • marinoitua punasipulia, johon tarvitset:
    • yhden punasipulin
    • pari ruokalusikallista ruokaöljyä
    • pari tippaa balsamicoa tai muuta viinietikkaa
    • 1 tl sokeria
    • suolaa ja pippuria
  • itsetehtyä Villen hampurilaismajoneesia

Tee näin:
  1. Tee majoneesi (ks. ohje yllä).
  2. Leikka punasipulit ohuiksi siivuiksi ja laita marinoitumaan öljyn, balsamicon ja mausteiden kanssa vähintään kymmeneksi minuutiksi (mitä kauemmin sen parempi).
  3. Silppua tomaatti ja salaatti.
  4. Sekoita jauheliha, kananmuna ja suola ja pippuri kulhossa. Muotoile taikinasta neljä pyöreää ja litteää pihviä ja paista kuumalla pannulla sopivan (ei liian) kypsiksi. Höylää cheddarista reilut siivut jokaisen pihvin päälle, kun pihvit ovat miltei kypsiä, ja paista vielä niin kauan, että juusto sulaa sopivasti pihvin pintaan.
  5. Paahda sämpylöitä kuumalla pannulla niin, että ne hieman rapsakoituvat ja lämpenevät.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Tämän oli tarkoitus olla positiivinen postaus


Eilen oli erinomainen päivä. Aloitin sen tekemällä pikkuriikkisen työvuoron, jonka jälkeen kipaisin yhdelle luennolle ja sen jälkeen kotiin leipomaan keksejä. Vilma tuli käymään kahvilla ennen valmennuskurssiluentoaan ja oli kertakaikkisen mukavaa syödä keksejä ja vaihtaa kaikki miljoonat kuulumiset. Riensin suoraan rally-tokoryhmän epiksiin (= epäviralliset kisat) ja saatiin Tiuhtin kanssa tulos, mistä olin hurrrjan tyytyväinen.

Ilta sen sijaan ei ollut erinomainen, kun kehoni päätti, että nyt on aika nostaa kuume ja taisin vähän hourailla liki 39 asteen kuumeissani, ainakin Ville kysyi pariin otteeseen, että mitä selitän. Vastasin kysymykseen kirjoittamalla, koska puhuminen ei onnistunut. Tänään odottelin yli tunnin, että pääsin varattuun aikaan Terveystalon työterveyshoitajalle, koska siellä oli unohdettu mut. Jaa. Olin melko kiukkuinen ja huonovointinen, kun pääsin todettavaksi poskiontelontulehduksiseksi, eikä yhtään helpota kiukkua, että antibioottikuuri menee vapun päälle ja työt jäävät väliin tältä viikonlopulta.

Kun otin ja lisäsin kuvat, oli tarkoituksenani tehdä iloinen ja pirteä postaus Vilmasta ja hyvistä keksesitä (ks. ensimmäinen kappale), mutta kun istahdin tähän nyt päättämään postauksen, ei fiilis ole yhtään hyvä, joten tekstistä tulikin tällainen, hupsista. Katselkaa kuvia ja imekää niistä se hyvä tuuli, niin mäkin yritän. Nyt meen syömään lohdutsjätskiä.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vuoden 2014 toinen puolikas

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Vuoden 2014 ensimmäinen puolikas löytyy täältä, ja nyt vuoden 2015 huhtikuun loppupuolella taitaa olla sopiva aika julkaista toinen puolisko. Tästä siis!
Heinäkuu jatkui töidenpuurtamislinjalla. Kuitenkin kivojakin juttuja ehti aina viikonloppuisin tapahtua, kun käytiin esimerkiksi Savonlinnassa Ronjan ja Jannen luona, ja elämämme ensimmäistä kertaa oopperajuhlilla katsomassa Carmenin kenraalia. Oopperajuhlat olivat meidän molempien yllätykseksi kyllä upea kokemus, ja ehkä me sitten joskus isoina ja rikkaina mennään sinne ihan oikeasti. Nautiskeltiin kesästä myös terasseilun, myöhään ulkona istuttujen iltojen ja lauttasaunailun muodossa. Jatkettiin Tiuhtin kanssa agilityn pentukurssia ja pieni riiviö kehittyi hurjasti.
Elokuussa olin elämäni ensimmäisellä työmatkalla Intiassa Chenannaissa ja ymmärsin, mitä kaoottinen liikenne todella tarkoittaa. Tiuhti oli yhtäkkiä ihan aikuisen koiran kokoinen, ja juoksulenkkeilykin rupesi sujumaan yhdessä. Käytiin Flowparkissa kuolemassa paniikkiin ja syömässä eväsleipiä puunrungolla istuen. Tehtiin Villen kanssa huippu matka Lontooseen, jossa Ville ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Kuun viimeinen viikko kului taas pakatessa ja lopulta muuttaessa, kun jätettiin meidän kesäasunto ja muutettiin takaisin Tampereelle.
Syyskuussa jatkuivat jälleen opiskelut, mutta omalta osaltani hieman erilaisina kuin koskaan ennen, sillä aloitin tietojenkäsittelytieteen sivuaineopinnot ja huomasin, että lausekielisen ohjelmoinnin kurssi oli parasta, mitä olin milloinkaan opiskellut... Käytiin haalaribileissä ja risteilyllä opiskelijaporukalla ja vedettiin fuksiaisissa ikivanhojen opiskelijoiden rastia. Täytin 22 vuotta ja Ville helpotti ikäkriiseilyä tekemällä synttäripäivästä todella kivan. Tiuhti oli edelleen söpö.
Lokakuussa yritin saada treenimotivaatiosta taas kiinni, ja onnistuinkin siinä ainakin jossain määrin, kunnes tavallisella kävelylenkillä nyrjäytin nilkkani. Kuulostaa pikkujutulta, mutta se ei ole vielä liki puolen vuodenkaan jälkeen palautunut, ja joudun lenkeillä koko ajan hieman varomaan, ettei se muljahda uudelleen. Tiuhtin kanssa treenaaminen onneksi onnistui, ja päästiin Tampereellakin treeniryhmiin rallytokossa ja agilityssa! Hämeenkadun approssa käytiin perinteen mukaan, ja halloweenbileisiin pukeuduttiin Villen kanssa herkästi puolinaamaksi ja bloody maryksi, sillä mikäs sen kivempaa kuin tekoverellä läträäminen.
Marraskuussa meidän kullannuppu täytti kokonaisen vuoden ja sai sen kunniaksi ihan oman kakun ja lahjapossun. Leivoin isänpäivän kunniaksi Opel-kakun, josta isä oli aika otettu. Annika kävi Tampereella ja kirppisteltiin ja vietettiin muutenkin laatusiskosaikaa. Pukeuduttiin seiloreiksi sitseille ja juhlin muutamia pikkujouluja.
Joulukuussa lähetettiin Villen kanssa (ketä huijaan, mähän ne kaikin puolin organisoin :D) Tiuhti lahjapaketissa jokaisen kotiin, sillä joulukorttien lähettäminen on yksi parhaista jutuista tässä niin kutsutussa aikuisuudessa. Itsenäisyyspäivänä käytiin katsomassa perinteinen ilotulitus Ratinan rannassa ja tehtiin perinteikkäitä lettuja. Vietettiin pientä joulua kaksistaan kolmistaan Tampereella piparien leivonnan ja lahjojen paketoinnin muodossa, ja joulujouluksi mentiin kotikotiin. Joulu oli ihanan tavallinen lukuun ottamatta sitä välipäivien hairahdusta, kun käytiin Villen kanssa hiihtämässä (!!) ja en edes vihannut sitä. Vuosi vaihtui kivassa porukassa, johon kuuluivat mm. Vilma, Ville ja Sanna, ja siitä oli hyvä lähteä tähän vuoteen!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Vaihtoon, a-pu-a!

Olen aamusta asti päivittänyt sähköpostiani kolmen minuutin välein. Pidättänyt henkeäni aina sen muutaman sekunnin, jonka puhelimen sähköpostiohjelma vaatii hakeakseen uudet viestit. Pettynyt siis aika monta kymmentä kertaa näiden tuntien aikana, kunnes vihdoin, kuudelta illalla sain sähköpostiviestin seuraavanlaisella sisällöllä:

Tampereen yliopiston kansainvälisen koulutuksen keskus esittää, että sinut valitaan vaihtoon kohteeseen:
Maa: Slovenia
Yliopisto: University of Ljubljana - Univerza v Ljubljani
Vaihtoajankohta: kevätlukukausi 2016.
(Kuvat täältä.)

Pääsin ykkösvaihtoehtooni Erasmus-vaihtohaussa, eli lähden kevääksi 2016 vaihtoon Ljubljanan yliopistoon Sloveniaan opiskelemaan tietojenkäsittelytieteitä. A-pu-a. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut lähteä vaihtoon alkuunkaan, ja Ville sen sijaan on opiskeluiden alkumetreiltä lähtien tiennyt haluavansa jossain vaiheessa ulkomaille. Niinpä Villen vaihdon tullessa konkreettiseksi päätin, että samakos se sitten on lähteä itsekin samaan aikaan ulkomaille, kun ikävä on kuitenkin suuri! Tietenkin keksin myös monta muuta hyvää syytä lähteä, kuten itsensä asettaminen mukavuusrajojen ulkopuolelle, kielitaidon kehittyminen ja kaikkea muuta enemmän tai vähemmän tylsän järkevää. Mutta ilman Villeä en olisi ikinä uskaltanut, tai oikeastaan edes keksinyt hakea vaihtoon, joten kiitos miljoonasti hellävaraisesta painostuksesta rakas.

Miksi Slovenia? En oikeastaan edes tiedä, joten kutsutaan sitä vaikka intuitioksi. En ole koskaan käynyt Sloveniassa, mutta rakastuin kuvaan, jonka kaupungista saa valokuvien, blogikirjoitusten ja matkakertomusten perusteella. Pieni kahden miljoonan asukkaan maa, jonka pääkaupungissa Ljubljanassa joka viides on opiskelija. Yliopistoakin on kovin kehuttu, ja kurssivalikoimasta löytyi esimerkiksi kurssi tietokonerikostutkinnasta. Uskon että pieni ja keskeisellä paikalla sijaitseva maa kyllä saa minut tykästymään itseensä, ja jos ei, voin matkustella ympäri Eurooppaa sieluni kyllyydestä puoli vuotta. Tai matkustelen kyllä vaikka tykästyisinkin, ainakin Villen luo Espanjaan ja toivottavasti myös esimerkiksi parin tunnin automatkan päässä olevaan Venetsiaan. Hei apua, nyt alan jo saada innostuksenomaisia tuntemuksia puhtaan paniikin rinnalle! Toivottavasti tästä tulee hyvä.

Loppuun vielä tunnelmakaavio:

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pikasämpylät synttäribrunssille


Ville täytti eräänä pimeänä tammikuisena aamuna vuosia, ja taioin silloin kullanmurua herättämättä Villen tyylisen synttäribrunssin pöytään, johon synttärisankari sai suoraan sängystä herätä. Villen näkökulmasta tärkeimmät olivat varmasti nakit ja pekonit, mutta koska käsittääkseni brunssiin liittyy olennaisesti aina jotain itsetehtyä, leivoin pöytään myös sämpylöitä. Villellä taisi olla tuolloin kahdeksan aamu, eikä aamuneljältä hiivan kohottelun odottelua varten herääminen hirveästi houkutellut, vaikka toki mitä tahansa olisinkin tehnyt onnistuneen synttäriyllärin eteen. Löysin onnekseni loisteliaan reseptin hiivattomiin sämpylöihin, ja niistä tuli hyviä kuin unelma! Vihaan, siis  v i h a a n  hiivan käyttämistä leivonnassa, sillä se ei jotenkin ikinä onnistu, joten jos jollekulle muullekin on vastenmielistä yrittää saada tuota mystistä ainesosaa käyttäytymään toivotulla tavalla, tässä on oikein oiva ja ennen kaikkea nopea ratkaisu siihen!
Pikasämpylät ilman hiivaa
Tarvitset:

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl ruisjauhoja (tai mitä tahansa jauhoja)
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 rkl siirappia tai hunajaa
  • 2,5 dl maitoa
  • 0,5-1 dl juustoraastetta

    Tee näin:
    1. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola.
    2. Lisää joukkoon siirappi/hunaja ja maito ja sekoita tasaiseksi.
    3. Sekoita halutessasi taikinan joukkoon puolet juustoraasteesta.
    4. Pyörittele takinasta sämpylöitä jauhoisilla käsillä ja nosta uunipellille. Tai jos laiskuus iskee, nosta lusikalla epämääräisiä nokareita suoraan pellille.
    5. Painele kevyesti loput juustoraasteesta sämpylöiden pinnalle.
    6. Paista 200-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia.
    7. Nautiskele lämpiminä!

    keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

    Hups eli kenkäshoppailua

    Tiedättekö, minulla on mieletön kyky perustella melkein mikä tahansa asia itselleni. Etenkin jos kyseessä on ostos. Tarve ihanille asioille löytyy aina, ja syitä ostoksille löytyy usein lukuisia. Kengät ovat aina olleet heikkouteni, ja täten haluankin esitellä teille pari viikkoa sitten tekemäni harkitun kenkähankinnan ja tämänpäiväisen hieman vähemmän hankitun. Ensin se parin viikon takainen.
    Nämä kengät, ne minä ihan oikeasti tarvitsin, ja syy oli harvinaisen käytännönläheinen! Vahvin perusteeni on se, että lähdetään Villen kanssa toukokuun alussa kaupunkimatkalle melkein kahdeksi viikoksi, eikö käykin ihan järkeen, että satasen kengät liittyvät tähän erottamattoman kiinteästi? Kyllä minulle logiikka ainakin on päivänkirkas, sillä matkahan menee pilalle ensimetreillään, jos on pakotettu kävelemään yli kaksi päivää Converseilla. Nämä sievät, käytännölliset pupuseni ovat nimeltään Nike Free 5.0, ja en usko käyttäväni koko kesänä mitään muita tennareita, niin unelmankeveiltä nämä tuntuvat jalassa. Salikenkinä Freet ovat ainakin toimineet erinomaisesti, joten odotukseni kävelymukavuutta kohtaan näiden kanssa ovat melko korkeat. Mieleni teki mieli ostaa kyseiset kengät kirkkaanpinkkeinä, mutta onnistuin kuin onnistuinkin puhumaan itseni yli pinkkien kenkien tarpeesta, sillä kyllä nämä vain ovat fiksummat.

    Tänään en onnistunut puhumaan itseäni yli, vaan tapahtui seuraavaa.
    Mikäli kuva ei sitä teille kerro, niin pääpiirteissään näiden mintunvihreiden söpöläisten tie luokseni (konkreettisesti työpöydälleni ihailukorkeudelle vielä toistaiseksi) alkoi siitä, kun Ville lähti ostamaan uusia lenkkareita ja hyvänä avovaimona lähdin tietenkin mukaan ostoksille. Intersportissa oli supertarjous Adidaksen Energy Boost -juoksukengistä, ja nämä maksoivatkin oikean 150 euron sijaan 49 euroa, eli en vain voinut jättää niitä hyllyyn, kun olivat vielä koko hyllykön ainoat oikean kokoiset. Ja katsokaa nyt tuota väriä. Väitinkö juuri olevani erinomainen perustelija? No yritetään. Tämä oli nyt ehkä enemmän tunneperäinen ostos, sen myönnän, mutta aiemmat juoksukenkäni ovat jo kaksi vuotta vanhat ja ajattelin nyt siirtää ne koiranulkoilutuskäyttöön, sillä samoilla kengillähän ei voi käydä juoksemassa ja koiratreeneissä. Joka tapauksessa koen suurta onnen tunnetta joka kerta, kun katseeni noihin mintunvihreisiin adduihin osuu. Villekin taitaa olla oikein tyytyväinen ostokseensa, vaikkei aktiivisesti kenkiään silittelekään.

    Sellainen hups tällä kertaa. Mutta onhan se nyt parempi olla intoutunut shoppailemaan erilaisia lenkkareita kuin korkokenkiä, ainakin jos käyttöasteessa mittaa? Onhan?

    tiistai 7. huhtikuuta 2015

    Loman lenkkeilyfiilikset (= jee!)





    Yksi kotikotona käymisen kivoista puolista on juoksulenkkeily äidin ja isän ihanan sekopäisen bordercollien kanssa. Lenkkien vauhti melkein huimaa päätä, kun Pyry vetää menemään, ja ylämäissä tyyppi tekee intopiukeana töitä, ettei meno hiipuisi. Olisi kivaa, jos pääsisi useamminkin juoksemaan Pyryn kanssa, mutta ainakin näin silloin tällöin nautiskelen siitä ihan täysillä. Tiuhtista ei ihan kauheasti ole iloa juoksulenkeillä, sillä sen ilme on lähinnä kiukkuinen, kun pitää mennä niin kovaa eikä saa pysähdellä haistelemaan yhtään. Ja vaikka se olisikin riemuissaan juoksentelusta, ei kuusikiloisen rääpäleen vetäminen kauheasti keventäisi matkantekoa.

    Aloitin juosten lenkkeilyn aika tasan kaksi vuotta sitten, ja aluksi en millään kehdannut lähteä ilman Pyryä lenkille, sillä tuntui, että tekniikkani on nolo ja pielessä ja juoksenkin ihan liian hitaasti, mutta pääsin nopeasti noista typerista ongelmista yli. Ei sillä, etteikö tekniikkani olisi yhä aivan yhtä pielessä ja vauhtini vähintäänkin säälittävä, mutta en anna niiden enää häiritä. Nykyään hölkkä-/juoksulenkeistä on tullut melkein jokaviikkoinen harrastus, mitä en silloin kaksi vuotta sitten olisi pokalla naamalla voinut kuvitellakaan. Tampereella parasta on käydä yhdessä Villen kanssa lenkillä ja vähän hifistellä sykemittareilla ja sensellaisilla (okei, kaikki eivät välttämättä kutsuisi sykemittarin käyttöä hifistelyksi), mutta täällä voi ottaa rennommin ja vain pinkoa menemään Pyrtsin kanssa.

    Kuvien lenkkivaatteeni ovat kotikotiversiot, sillä en millään jaksa raahata viikonloppuvierailua varten lenkkikamoja lenkkareita ja trikoita myöten bussilla tänne ja takaisin, kuten armas avomieheni tekee. Nämä juoksulenkkarit ovat sellaiset, että äiti osti ne itselleen, muttei sitten voinutkaan niiden poikamaisen värin takia käyttää niitä (no jep, Villenkin kengistä löytyy aina vaaleanpunaista), ja söpöydessään voisin melkein viedä ne Tampereelle varsinaisiksi lenkkareiksi. Trikoot ovat Hennesistä ja aivan ensimmäiseni aika monen vuoden takaa, mutta ajavat ihan asiansa, täällä kun ei turhan paljon vastaantulijoita kohtaa. Musta juoksutakki on tylsyydessään joku kympin alelöytö KappAhlista, ja laatueron kyllä huomaa tämän ja varsinaisen pinkin juoksutakkini välillä pidemmällä lenkillä. Hei tuo panta on ihan uusi, sen äiti osti minulle kun käytiin lauantaina yhdessä shoppailemassa! Se on kyllä ihana, ja matkustaa mukanani Tampereelle.

    Nyt kun pääsin hehkuttamasta Pyryn kanssa lenkkeilyä ja lenkkeilyä vähän ylipäätään, voin todeta, että olen tämän aamun yskinyt pistäviä keuhkojani pihalle, eli lepolinjalla mennään viimeinen kotikotipäivä. Illalla matkataan Tipun kanssa takaisin Tampereelle, jossa Ville meitä jo odottaa. Istuu siis varmaan keittiönpöydän ääressä pyörittelemässä peukaloitaan ja tuijottamassa kelloa, tai jotain.

    torstai 2. huhtikuuta 2015

    Torstai pääsiäiseen




    Kiirastorstai alkoi herätyksellä vähän ennen kahdeksaa ja suoraan aampuuron jälkeen Sannan kanssa salille kiiruhtamalla. Tehtiin melko kova jalkatreeni, joka alkoi kyykkäilystä ja päättyi totaalisen tappaviin liikkuviin askelkyykkyihin, joita ei juuri koskaan tule tehtyä yksin salilla. Oli kaikin puolin kivaa olla pitkästä aikaa kahdestaan salilla, vaikkei herääminen niin herkkua ollutkaan. Toisen kehityksestä saa hurjasti motivaatiota itselleen, ja Sanna se vasta onkin kehittynyt. Treenin päälle riensin kotiin siivoamaan, sillä Villen isi tuli kylään ja hakemaan meitä kotikotiin. Myös Tiuhti osallistui siivoamiseen hakemalla iloisesti lelut pois korista kun olin ne sinne kerännyt, ehkä pitäisi opettaa Tipu itse keräämään lelut koriin eikä toisinpäin. Ettei meininkini kuulostaisi liikaa joltain wannabefitnessblogilta aamupuuroineen ja salitreeneineen, kerron tähän väliin, että leivoin jo eilen kyläilijää varten mokkapaloja, joista yritin kovasti tehdä pääsiäismäisiä keltaisilla nomparelleilla, ja joita söin kiitettävän monta näiden kahden päivän aikana.

    Nyt olen onnellisesti kotikotona täynnä isin ja Annikan väsäämiä club sandwicheja ja luonnollisesti pääsiäismunia. Olen aikatauluttanut pääsiäisen täyteen kaikkia mälsiä opiskelujuttuja, vaikken kyllä tiedä, ketä yritän aikataulullani huijata, sillä en ikinä saa täällä mitään aikaan. Mälsät opiskelujutut koostuvat lähinnä viimeisen (!!) kirjallisuuskurssin romaanien lukemisesta, ja jäljellä on vielä kahdeksan (kahdeksasta), joten ei kauheasti huvita, kun taival tuntuu lähinnä maratonilta. Keskittynen siis kivempiin juttuihin, kuten Annikan kanssa huonojen biisien luukuttamiseen ja jo harjoittamaani syömiseen.

    Ai niin! Lähetin tänään vaihtohakemuksen, ja kahden viikon päästä pitäisi tulla tulosten. Meinaa vähän jännittää, mutta onneksi ei tarvitse pitkään kärvistellä. A-pu-a!