tiistai 11. marraskuuta 2014

Lähestulkoon terveellinen porkkanakakku (ja koiran synttärikakku)


Viime viikolla juhlittiin Tiuhtin yksivuotissynttäreitä, ja Tiuhtin 1-vuotispostauksen voi lukea Tiuhtin omasta blogista.  Päivän kunniaksi päätin askarrella muutakin kuin vain koiralle kelvon kakun, sillä kaikki hyvät syyt leipoa tulee hyödyntää. Meidän perheessä on siis aina juhlittu myös koirien synttäreitä oman kakun ja lahjapakettien muodossa, ja totta kai jatketaan perinnettä Tiuhtin kanssa. Sillä kyllähän nyt koiran syntymäpäivä on juhlimisen arvoinen.  Joka tapauksessa en halunnut leipoa mitään hirvittävän epäterveellistä, ja tämän ajatuksen siivittämänä ajauduin selailemaan reseptejä The Good Morningista. Terveellinen porkkanakakku kuulosti tarpeeksi helpolta ja herkulliselta, mutta terveysintoiluni ei kuitenkaan ole sitä luokkaa, että olisin tehnyt kuorrutteen blendaamalla raejuustoa.

Päädyin siis tekemään hybridikakun, jossa on sekä epäterveellisiä että terveellisiä elementtejä, ja suhde toimi oikein hyvin. Sillä parempihan se nyt on kuitenkin syödä kaurahiutaleista, taateleista rakentuvaa ja tuorejuustolla kuorrutettua kakkua, kuin valkoisista jauhoista ja voista rakentuvaa ja tuorejuustolla kuorrutettua kakkua. Maistui kyllä liki yhtä hyvältä kuin oikea porkkanakakku, joten voisi ehkä sanoa, että tuorejuustokuorrutus teki tehtävänsä! Tässäpä siis resepti teille, jotka haluatte leipoa välillä terveellisesti, mutta kuitenkin ilman blendattua rasvatonta raejuustoa.

Epäepäterveellinen porkkanakakku

Tarvitset:

Taikinaan:

  • 4 dl kaurahiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kanelia
  • 1/2 tl suolaa
  • n. 0,5 dl steviasokeria tai muuta makeutusta
  • 1 prk vauvojen sokeritonta hedelmäsosetta
  • kourallinen kuivattuja taateleita
  • 2 kananmunaa
  • 3 pientä porkkanaa raastettuna

    Kuorrutteeseen:
  • 200 g (kevyttä) maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 rkl tomusokeria
  • muutaman tipan sitruunamehua
  • hasselpähkinärouhetta

    Tee näin:

    1. Tee sauvasekoittimella tai blenderillä kaurahiutaleista jauhoa ja sekoita niihin leivinjauhe, kaneli, suola ja sokeri.
    2. Survo sauvasekoittimella tai blenderillä hedelmäsose ja taatelit mössöksi, ja lisää siihen kananmunat. Sekoita niin kauan, että seos on kuohkeahkoa.
    3. Yhdistä kuivat aineet varovasti taatelimössöön ja lisää porkkanaraaste.
    4. Kaada uunivuokaan ja paista 200°C n. 15 minuuttia.
    5. Tee kuorrute yhdistämällä tuorejuusto tomusokerin ja sitruunamehun kanssa tasaiseksi tahnaksi. Vatkaamalla kuorrutteesta tulee tasaisempi, mutta onnistuu hyvin lusikallakin laiskuuden iskiessä.
    6. Kuorruta kakku, kun se on jäähtynyt, ja ripottele päälle hasselpähkinärouhetta.
  • Koiran syntymäpäiväkakku

    Tarvitset:

  • valmiin hyytelötyyppisen koiranruoan (tai maksalaatikon, jos koiravieraita on useampia)
  • viiliä
  • vapaavalintaisia keksejä, nameja ja muita koristeita

    Tee näin:

    1. Kippaa hyytelö/maksalaatikko lautaselle.
    2. Kuorruta (tai siis "kuorruta") viilillä ja koristele kekseillä.
    3. Tarjoa sitä innoissaan odottavalle päivänsankarille.

  • 2 kommenttia:

    1. Ihana Tiuhti <3 ja ihanaa ettet vielä käytä blendattua raejuustoa sun (aina vaan esteettisemmissä) kakuissa!

      VastaaPoista
    2. Hei. Mitä hedelmäsosetta olet tässä käyttänyt? Tarkoitatko siis niitä perus piltti soseita? Lähinnä merkkiä ja makua kyselen :) Kiitos jo etukäteen :)

      VastaaPoista