Tämä on ollut loistava syksy! Kaikki on tuntunut olevan juuri kohdillaan aina säästä lähtien, kuten olette saattaneet huomata. Ja kyllä, kirjoitan näin tänään, kun taivas on vuotanut vettä koko päivän minkä on jaksanut, ja olen myös ulkoillut kaksi reipasta tuntia Tiuhtin, Susannan ja ihanan Lenni-mäyriksen kanssa. (Ylemmässä kuvassa Tiuhti lenkin jälkeen melko poikkinaisena.) Sadekin on enemmän asennekysymys, ainakin jos on ok näyttää purossa asustelevalta zombilta ja haista märältä koiralta. (Pitäisiköhän tehdä tälle tukalle jotain, kun tuntuu, että haistaan tosiaan Tiuhtin kanssa ihan samalta sadelenkkien jälkeen?)
Tekemistäkin on ollut, kivaa tekemistä, koko syksyn syliltä. Uudet koiratreenipaikat Tiuhtin kanssa ja saleilu, puhumattakaan tietojenkäsittelyn opiskelemisesta. Se on ollut (lähes) yhtä unelmaa, sillä olen taas löytänyt sisältäni sen tyypin, joka rakastaa opiskelemista opiskelemisen vuoksi. Tai ehkä olen löytänyt sen ensimmäistä kertaa. Oppiminen saattaa sittenkin olla toisinaan ensisijaista opintopisteisiin nähden! Töitäkin olen saanut tehdä piirun verran, ja sekin tuntuu mukavalta vaihtelulta opiskelulle. Eivätkä ylimääräiset pennit nyt varsinaisesti haittaa.
Tamperekin on tämän aurinkoisen syksyn ajan tuntunut päivä päivältä enemmän kodilta. Siis todella paljon kodilta. On ihanaa jakaa tämä oma söpö opiskelijamurju maailman parhaan tyypin kanssa, tai jos tarkkoja ollaan, kahden sellaisen. Parhaita hetkiä ovat olleet ne viikonloppuaamut, kun olen herännyt Villen vierestä välissämme pieni karvainen Tiuhti, joka ei saisi viettää öitään sängyssä. Meidän pikku kettumme on oveluuksissaan oppinut hyppäämään yöllä sänkyyn niin, ettei herätä meitä, jolloin ei tietenkään voida häätää sitä pois. Ja ihan oikeasti, kainalossa yöuniaan tuhiseva sheltti, onko mitään söpömpää?
Vastapainona edelliselle masistelupostaukselle,
rakkaudella,
tuuliviiri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti