Nyrjäytin viikko sitten nilkkani, ja edelleen kiukuttaa. Viime viikolla käveleminen oli työn ja tuskan takana, mutta vieläkin pidempi kävely saa nilkan todella kipeäksi, ja on se turvoksissakin. Hyvin alkanut lenkkeilysyksy sai pienen takapakin, sillä tämän nilkan kanssa ei lenkkipolulle kannata urheilla vielä viikkoihin! Nilkannyrjäyttämistilannekin oli niin nolo. Oltiin Sannan ja Tiuhtin kanssa kävelyllä - siis ei edes juoksentelemassa - ja yhtäkkiä olin pimeässä alamäessä mukkelismakkelis housut polvesta revenneinä ja nilkka kuoleman kipeänä. Onneksi olin Sannan kanssa liikenteessä, sillä kömpelöiminen on maailman nöyryyttävintä. Ja julkisesti keskellä lenkkipolkua rääkyminen ehkä vähän myös. Tämä kaikki tapahtui tietenkin lenkin ääripisteessä, eli monen kilometrin matka piti vielä kävellä kipeällä nilkalla kotiin. Kotona ihana hoitsu-Ville kääri mun jalan kylmään, joten huonomminkin olisi kuitenkin voinut mennä.
Turhaa valittaa, sillä ensimmäisten päivien jälkeen tämä ei ole häirinnyt elämistä mitenkään, mutta silti tekee ihan vähän mieli inistä. Sunnuntaina taisin tehdä tyhmästi ja en malttanut olla juoksematta läpi kokonaisia agilitytreenejä, ja tänään päätin pystyväni kävelylle Tiuhtin kanssa. Nyt sattuu taas enemmän. Yritys ajatella positiivisesti: onneksi en päättänyt lomailla tällä perioditauolla vaan ottaa intensiivistä harjoittelua koko viikoksi lukuunottamatta torstaita, jolloin on tentti, ja perjantaita, jolloin menen töihin. Harmittaisi paljon enemmän, jos lomalla olisi ollut luvassa kävelyä vaativa kaupunkireissu, jota tämä nilkka olisi häirinnyt! Voi, vaikka kyllä joku matka olisi kiva olla tiedossa, mutta keskityn nyt vain yhdestä asiasta negistelyyn.
Kivaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti