Elina ♥ syksy

Kävin äsken fiilislenkillä juoksentelemassa syksyisessä metsässä, ja siinä kauniin väristä metsää ja mustana vellovaa Näsijärveä ihastellessani se iski tajuntaani: taidan olla rakastunut syksyyn. Ajatus kesän kaukaisuudesta ei ole ollenkaan ikävä, vaan tuntuu ihanalta, että syksy on suvainnut olla näin aurinkoinen, kirpeä ja hyväntuoksuinen. Miksi syksyä pitäisi ajatella siirtymävaiheena ikävään talveen? Eikö syksykin ansaitsisi olla oma ihana itsensä ilman talven luomaa rasitetta tulevasta? Kyllä minun mielestäni ainakin. Sitä paitsi kaikki tuntuu olevan niin hyvin, että mitä suotta stressaamaan tulevista lumipyryistä, kun voi sen sijaan odottaa aivan omanlaisiaan syysaamuja. Polttaa kynttilöitä ja silitellä onnellisena nojatuolin nurkkaan käpertynyttä Tiuhtia, jonka mielestä maailmassa kaikki on aina niin hauskaa ja jännittävää.

Viikonloppuiset kuvat syksyn ja koirien kansoittamalta takapihalta kuvaavat syksyrakkauttani nyt kovin paljon, ja lisää tuon lauantaisen syysiltapäivän valokuvia voi käydä kurkkimassa Tiuhtin blogista. Pahoittelen tämänhetkistä yltiöpositiivisuuttani maailmaa kohtaan, mutta kun oi syksy.

Synttärimekko ja -kakku (paitsi kakku)

Vietettiin tänään vielä perheeni voimin synttäreitäni, mikä tarkoitti kahta kivaa asiaa: a) tarvetta leipoa kakku ja b) tilaisuutta käyttää mekkoa. Asian a hoidin leipomalla oikein maittavan amerikkalaisen juustokakun, joka on ollut leivonnan bucket listilläni jo pienen ikuisuuden. Leivoin sen jo eilen samalla, kun kuuntelin Vain elämää -lauleskeluita, ja maltoin kuin maltoinkin odottaa näihin lauantaisiin kakkukahveihin sitä maistamatta. Lupaan reseptiä myöhemmin, tietenkin. Asian b hoidin pukeutumalla synttärilahjamekkoon, joka äiti osti mulle armaan kotikuntani Seppälän loppuunmyynneistä. On kyllä hurjan surullista, että täällä ei ole enää edes Seppälää, jolla ylpeillä, mutta ainakin mekko on kiva. Saatoin saada myös pari muuta juttua kyseisistä loppuunmyynneistä synttärilahjaksi, hih.

Neljä viikkoa yhteen putkeen Tampereella ja osaan kyllä taas nautiskella tästä kotikotona löllöilystä täysin rinnoin! Syön parhaillani isän tekemää jauhelihakastiketta, johon olen raastanut kolme kertaa kukkurallisen kasan parmesania, kun kerta tällaista luksusta kuin juustoa on tarjolla. Kukaan ei muuten oikeasti osaa tehdä tavallisesta jauhelihakastikkeesta niin hyvää kuin isä, oikeasti ihan käsittämätöntä! Itse kun yritän, se maistuu aina jauhoilta ja ei-miltään, vaikka teen tismalleen isin neuvoilla. Muutenkin kuin ruoan puolesta on ollut kivaa olla täällä, katsella, kuinka Tiuhti nauttii takapihalla juoksentelusta, ja olla olematta vastuussa yhtään mistään. Ensimmäisenä ja toisena opiskeluvuonna ravasin täällä joka viikonloppu, ja silloin kotikotona kyläilyn rentous ei ollut lähelläkään tätä, kun oli joka tapauksessa pakko tehdä opiskelujuttuja ja lukea tentteihin, ja muutenkin tuntui, että olin koko ajan matkalla jonnekin.

Nyt menen pihasaunaan nauttimaan edellisessä kappaleessa kuvailemastani rentoudesta, ja sen jälkeen harjoitan kotipaikkakunnalle jääneiden palveluiden tukemista ja menen Vilman kanssa yksille paikalliseen baariin. Haha.

Matkamuisteloissa Lanzarote

Kaikki muut kävivät heti Vain elämää -nyyhkytykselle kikattamisen jälkeen nukkumaan (ollaan siis kotikotona käymässä), mutta Ville pelaa vielä Assassin's Creediä, eikä muakaan varsinaisesti nukuta, joten ajattelin tehdä pienen aikamatkan viime vuodenvaihteeseen ja äidin synttärimatkaan Lanzarotelle. Porukkaan kuului siis meidän perheen ja Villen lisäksi äidin sisko miehensä kera, ja matka oli kerrassaan ihana talven pimeyden keskellä. Siksi siihen tekee nyt alkusyksyn pimeänä iltana mieli vähän palata ja samalla salaa haaveilla, että lähitulevaisuudessa luvassa olisi bikinikelpoinen matka. (Ei ole.)

Näkymät meidän mökin parvekkeelta. Voihan meri ja palmut.

Jokaiselta eeppisessä miljöössä tehdyltä matkalta Villestä pitää ottaa Bolt-kuva. Tulisipa muuten hieno matkakuvakollaasi olkkarin seinälle.

Eläintarhassa! Uskokaa tai älkää, tämä on fiksuimmasta päästä pöhkön porukkamme poseerauksia.

Pikkutarkka huomio, mutta pukeuduttiin luonnollisesti molemmat eläinaiheisiin paitoihin eläintarhapäivänä. Kirahveja ja turtleseja siis.

Kamelisafari, huh hui.

Annikan kanssa iltakävelyllä rannassa. Tilanne näyttää romanttiselta ja rennolta, mutta todellisuudessa oltiin matkalla hakemaan Villen nyrjähtäneeseen nilkkaan jäitä läheisestä kahvilasta. 

Äidin synttärikuva! Ihana perhe.

Ja ihana mies. Meistä on aika paljon ällösöpöjä kuvia. (:

Mun lempparipuuhaa!

Joku satama jossain, mutta meri näyttää kivalta.

Äh, matkat ovat niin kivoja, ja aurinkokin on niin kiva. Saisiko ruveta jo suunnittelemaan ensi kesän reissua?

22

22-vuotisen elämäni aikana

♥ Olen löytänyt maailman ihanimman miehen, ja saanut olla Villeen rakastunut jo melkein viisi ja puoli vuotta. Se on ehkä parasta maailmassa, ja siksi se on ykkösenä 22-vuotiaan Elinan listalla.

♥ Olen myös saanut kasvaa mahtavassa perheessä, joka koostuu parhaasta ystävästä nimeltä äiti, taitavimmasta ja (toisinaan vähän kyseenalaisella tavalla) hauskimmasta isästä, ja universumin söpöimmästä ja fiksuimmasta pikkusiskosta. Ja aika monesta karvaotuksesta.

♥ Olen ottanut avomieheni kanssa pienen suloisen koiranpennun, josta kasvoi ihana, reipas, herkkä, hellä, rakastava ja pikkuinen shetlanninlammaskoira, ja jota rakastetaan molemmat yli kaiken.

♥ Olen saanut mahtavia ystäviä, joita ilman tämä näennäinen aikuiseksi kasvaminen tuntuisi varmasti hyvin hyvin ankealta.

♥ Olen opiskellut yli kolme vuotta yliopistossa, mikä on ollut vallattoman siistiä. Olen myös vihdoin tajunnut, että voin vielä tehdä elämälläni vaikka mitä kivaa, koska olenhan vasta 22!

♥ Olen ehkä 16-vuotiaasta asti vetänyt jokaisena syntymäpäivänä hirvittävän ikäkriisin, ja vaikka se on taas tänäkin vuonna edessä, olen kovin onnellinen, että tuo karmiva teini-ikä on rehellisesti menneisyyttä.

♥ Olen jo ruvennut vähän odottamaan siinä mystisessä aikuisuudessa odottavia aikuisasioita, kuten valkoiseen pitkään mekkoon pukeutumista, kahvitaukoja ihan oikealla työpaikalla ja kurahaalarirumbaa. Samalla kuitenkin nautin parhaillani opiskelijuudesta ja kaksistaan (/kolmistaan) elämisestä täysin rinnoin.

♥ Olen pysynyt naiivina kiukkupussina, joka nauttii lukujärjestysten yksityiskohtaisesta ja värikkäästä suunnittelusta Exceliin, ja joka itkee vähän liian usein ja hyvin turhaan.

♥ Olen muuttunut salaattia ja kasviksia vihaavasta teinistä ajattelemaan, että melkeinhän sitä voisi ruveta kasvissyöjäksi, jos siitä ei koituisi muille kohtuuttomasti vaivaa. Ja jos lihapullat eivät olisi niin hyviä.

♥ Olen löytänyt itsestäni pienen urheiluintoilijan, suuren vaatefriikin, Antti Tuiskun ikuisuusfanin, toinen toistaan rumempia leipomuksia taiteilevan jauhopeukalon, klassisen laulajan, totaalisen koirahullun (vaikka se kyllä taisi olla synnynnäistä) ja tanssilattian ujon rakastajan. Ja vaikka mitä!

♥ Olen kuitenkin myös ymmärtänyt, että en vain voi olla kaikkea enkä osata mitä vaan. Että joskus tyytyminen kohtaloonsa on parempi kuin itsestään liikojen luuleminen.

♥ Olen oppinut, että ilkeydellä ja pahansuopaisuudella ei saavuta mitään, ja ja että itsestään on oikeasti ihan ok tykätä, vaikka kaikki muut eivät tykkäisikään.

Syntymäpäivä, tuo ainainen kriisin paikka. Tänään on ollut kyllä tosi kiva päivä, vaikka olen taas vuoden vanhempi, eikä vähiten sen takia, että Ville vei mut Napoliin syömään! ♥ Nyt jatketaan loput synttäri-illasta Frendien ja lakujätskin parissa, asiat voisivat kyllä olla huonomminkin. En oikeastaan voisi toivoa olevani missään muualla tai kukaan muu.

Parin minuutin sitruunamuffinit

Eräänä lauantai-iltana mieleni teki jotain makeaa, ja kaapista löytyi vain pahoja karkkeja. (Tiedättekö, niitä vihreäkantisessa tuubissa olevia hedelmäkarkkeja, joita tuodaan aina laivalta? Vihaan niitä!) Päätin siis tylsyyksissäni, että voisin pikaisesti leipaista jotakin, kun edellisestä leivoskelusta oli jäänyt puolikas tuorejuustopaketti käyttämättä, mutten millään jaksanut ruveta taiteilemaan pitkän kaavan mukaan. Tein siis käsittämättömän nopeat sitruunamuffarit, joissa ei tarvinut vatkata yhtä ainutta ainesosaa (paitsi kuorrutteeseen, mutta kuorrute on aina sen arvoista), ja joiden kaikki tarvikkeet löytyivät ilman kauppakäyntiä! Näistä tulee ehdottomasti mun "ai moi te tulitte kylään" -kuppikakkuja.

Sitruunakuppikakut (12 kpl)

Tarvitset:

Taikinaan:

3 dl jauhoja

1,5 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

ripauksen suolaa

sitruuna-aromia tai raastettua sitruunan kuorta (tätä meillä ei ollut, mutta suosittelen, jos sellaista kaapista löytyy)

100 g sulatettua voita tai margariinia

3-4 rkl sitruunamehua

2 munaa

n. 40 g mantelirouhetta

Kuorrutteeseen:

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1 tl sitruunamehua

3 rkl tomusokeria

Tee näin:
1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sulata voi.
2. Yhdistä kuiviin aineisiin voi, sitruunamehu, munat ja mantelirouhe. Sekoita taikina lusikalla tasaiseksi.
3. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.
4. Valmista kuorrute eli notkista tuorejuusto sitruunamehulla ja vatkaa sekaan siivilöity tomusokeri.
5. Anna muffinien jäähtyä ja kuorruta ne sitten. Jos niistä tuli yhtä rumia kuin omistani, optisen harhan voi luoda lopulla mantelirouheella kuorrutteen päälle ripoteltuna.

Kuinka olla zombi

Ha, itseäni olisin ainakin huijannut tämän tekstin otsikolla ja luullut, että luvassa on väsymysvalitusta tai silmäpusseista avautumista, mutta väärässä olisin ollut! Zombeiltiin nimittäin ihan tarkoituksella fuksiaisisissa ikivanhojen rastilla, ja kieltämättä näytettiin aika hyviltä. Teemana oli pahikset, siksi zombien lisäksi aina niin kivasta ryhmäkuvasta löytyvät myös Pahatar, merirosvo ja Sauron. Mielestäni onnistuttiin Sannan, Sannin ja Sinin (en jotenkin koe nimeni puolesta sopivani tähän joukkoon, höh) kanssa näyttämään todella kamalilta, ja siksi ajattelinkin kertoa muutamia keinoja, joilla zombeutuminen on mahdollisimman uskottavaa. Ja ennen kaikkea kivaa.

1. Valkoinen kasvoväri on ehdoton ensiehto. Suorastaan häkellyin siitä, kuinka kuolleelta iho näyttää pienen vaalennuksen jälkeen. Siis oikeasti kuolleelta.
2. Lempparikikkani oli tältä videolta lainattu dekolteen varjostaminen huulipunalla ja tummalla luomivärillä! Katsokaa nyt, kuinka kammottavan mustelmaiselta solisluuni näyttävät. Muutenkin meikattiin aika orjallisesti videon ohjeiden mukaan, eli huulipunaa myös silmänympäryksiin ja poskiin.
3. Teatteriveri! Sillä sotkeminen oli kyllä zombeilun hauskin osuus, ja onnistuin kuin onnistuinkin hillitsemään itseni niin, ettei naamani ollut aivan tekoveressä. Voi olla, että pukeudun seuraavissa teemabileissä vampyyriksi tai esimerkiksi aivoleikkauspotilaaksi, nyt kun tuota tekoverta sattuu olemaan.
4. Missään nimessä ei saa unohtaa valkoista toppia, jonka totaalinen tuhoutuminen ei haittaa. Tehtiin paitoihin reikiä, joista laitettiin vuotamaan verta (paita liimaantui verisiin haavoihin aika autenttisen tuntuisesti koko illan), ja myös teatteriverellä sotkeminen saattoi pilata paidan ikuisesti. En ole vielä kokeillut pestä paitaa, enkä tiedä, jaksanko edes kokeilla.
5. Tukka isoksi tupeeratuksi palloksi (jonka selvittäminen yöllä oli teemaan sopivasti helvettiä tangleteezerinkin kanssa) ja kainaloon pari söpöä zombikaveria, ja koko kauheus on valmis!

Näillä kikoilla kerättiin paljon katseita vastaantulevilta kulkijoilta matkallamme Cafe Europaan, ja hyvä niin. Suunniteltiin myös käytännönpiloja avattavien ovien takana hiljaa seisomisesta ja naistenhuoneessa tyhjyyteen tuijottamisesta, muttei toteutettu (ainakaan tarkoituksellisesti) yhtäkään, ja ehkä sekin oli hyvä niin. Joka tapauksessa ei ehkä tarvitse erikseen mainita, että ra-kas-tan teemabileitä!

Teehetkiajatuksia

Tiedättekö, miten välillä ne kaikkein vaatimattomimmat ja suunnittelemattomimmat jutut voivat olla juuri kaikkein hauskimpia? Kuten esimerkiksi kevyen darrapäivän viettäminen sängynpohjalla todella, todella huonoille jutuille kihertäen, tai kahdestaan pitsan tekeminen aivan uudella ja itsekeksityllä reseptillä ihan ex-tempore, tai kun tapahtumasta, joka kalenterissa kulkee nimellä KIRA2-lukupiiri, kehkeytyykin vaatekriiseilyn ja muiden vähän valonarempien tyttöjuttujen teehetki. Eilen oli jälkimmäinen, kun meidän piti yhdessä kertailla tulevaan (huomiseen) tenttiin, mutta sen sijaan joimmekin muumiteetä ja suunnittelimme risteilyä. Ville katsoi meidän touhua kuin hidasjärkisten, mutta näyttäähän mun mielestäni urheilun katsominenkin vähintään hölmöläisten ajanvietteeltä.

Teehetken puhdas hauskuus sai jälleen pohtimaan sitä, miten helpolla elämästä oikeastaan voikaan nauttia. Ehkä kaikkea, elämää ja tapahtumia, ei pitäisikään koko ajan suunnitella niin pakkomielteisesti. Ei niitä söpöimpiä hetkiä ja kiinnostavimpia keskusteluita voi ennalta määrätä, eikä ex-tempore-pitsa maistu niin hyvältä, jos se ei ole tehty ex-tempore. Mitä jos pääainekriiseilyn sijaan antaisin vain mennä niin, kuin hyvältä tuntuu, enkä koko ajan stressaisi siitä, mikä nyt on järkevää ja mikä täysin irrationaalista? Ja jos vaikka en kaivaisikaan jokaisesta sanasta ja teosta sitä suurta ydinmerkitystä, vaan luottaisin Freudin toteamukseen siitä, että joskus sikarikin on vain sikari.

Kas siinä oli päivän syvällisyydet. Huomiset syvät aatteeni pääsen huomenna avaamaan kirjallisuuden teorian ja käsitteiden tenttiin, jossa olen jo etukäteen päättänyt lainata Freudin sikariajatusta, sillä se on mielestäni osuvaakin osuvampi niin kirjallisuustieteissä kuin monilla muillakin elämän osa-alueilla. Nyt eräs pieni ja nälkäinen shetlanninlammaskoira kaipaa jakamatonta huomiotani, minkä se osoittaa läpsyttelemällä minua sydäntäsulattavan hellästi tassullaan ja tuijottamalla maailman rakkaimmilla nappisilmillään syyllistävästi, eli kauniita unia!

Lontoo - osa 2

Tässä toisessa Lontoo-postauksessa kerrotaan vähän, mitä kaikkea nähtiin ja tehtiin Lontoossa. Kahdessa päivässä ehtii vaikka mitä, vaikkei edes pitäisi kiirettä, ja tässä meidän saalis! (Saalis kuulostaa siltä, että yritettiin nähdä kaikki, mutta ei me yritetty! Mentiin rennolla fiiliksellä, pysähdeltiin pubeissa ja nautittiin Lontoossa siinä sivussa. Oltiin vaan ihan vahingossa tehokkaita.) Edellisen postauksen voi lukea täältä.

Piccadilly Circus, Trafalgar Square ja Leicester Square

V: Lauantaiaamupäivästä käytiin pyörähtämässä Piccadilly Circus -aukiolla ja Trafalgar Squarella. 

E: Aukioilla pyörähtämisen pointtina oli se, että käytiin tutkimassa, josko saataisiin alennusliput musikaaliin. No eipä niitä alennuslipuiksi oikein voinut kutsua, mutta liput ostettiin kuitenkin. ;) (Nyt Ville rupesi saivartelemaan siitä, miltä aukiolta me ne liput oikein ostettiin, ja oikea vastaus on kuulemma Leicester Square. Aukio ku aukio mun mielestä.)

Westminster eli mm. Big Ben, parlamenttitalo ja London Eye

E: Westminsterissä käytiin ottamassa kiitettävä määrä turistikuvia Big Benien, London Eyeiden ja vastaavien kanssa. Ei muuten ole helppoa saada isoa tornia ja pientä ihmistä samaan kuvaan! Mun mielestäni nämä olivat tietyllä tavalla hauskimmat Lontoon nähtävyydet, koska ne ovat niin Lontoota.

V: Joo kyllähän tommoset Big Benit sun muut täytyy käydä katsomassa, vaikka ne ei oliskaan niitä huikeimpia kokemuksia. Kun niitä on vuosikaudet nähnyt esimerkiksi valokuvissa ja televisiossa, on jännä fiilis päästä todistamaan niiden olemassaoloa ihan paikan päällä. 

E: Tämä kuva ja Villen ilme ovat mun mielestäni ihan loistavia! Saatoin hieman aggressiivisesti osoitella Villelle, mihin suuntaan pitää liikkua, että kellotaulu ja naama mahtuvat samaan kuvaan, ja Villen sijaan pari aasialaista tyttöä singahti säikähtäneenä pois tieltä. Kävihän se niinkin.

The Lion King

V: Illalla haukattiin reissun kulttuuriannos The Lion King -musikaalin muodossa ja voi, olihan maukas pala. Ollaan molemmat suuria Disney-faneja ja tää teatteriversio oli kyllä uskomattoman hieno tulkinta klassikosta. Mieletön toteutus niin musiikin, vokalistien kuin lavasteidenkin osalta. Simply great. 

E: Komppaan Villeä, hienoin kulttuurielämys ikinä. Suosittelen suolaisesta hinnasta huolimatta kokemaan tämän elämyksen, sillä en ollut ikinä nähnyt ja kokenutvastaavaa.

Buckingham Palace

E: Sunnuntaiaamuna suunnattiin täpötäpötäydelle Buckingham Palacelle seuraamaan vahdinvaihtoa. Ihan hauskaahan paraatimeininkiä oli katsella, mutta ei kyllä sen odottelun ja ihmisryysiksen arvoista. Eikä edes nähty kuningatarta!

V: Eeppisen mittakaavan pönötystä. 

(E: Saanen esitellä teille muotibloggaajapönötykseni. Paitavalinta oli himpun kehno, sillä tiivistyneet sydänkuviot vatsan päällä saivat aikaan ikävän vauvamahaefektin - ei lisäkasvua siis tiedossa tältä suunnalta kuvista huolimatta.)

King's Cross

E: Vahdinvaihdon jälkeen oli ainoa hetki koko reissussa, kun Lontoo näytti meille tyypillisen sateensa. Ei hätäännytty, vaan otettiin metro kohti Harry Potter -rautatieasemaa Kings Crossin asemaa, ja käytiin toteamassa, että tuossa se laituri yhdeksän ja kolme neljännestä nyt on. Asema itsessään oli niin tuttu Pottereista, että hienommalta se tuntui kuin tuo yksi kyltti seinässä (jonka luo oli muuten ylläri ylläri käsittämätön jono, ei jonotettu).

V: Mulla on siis taikasauva tossa kuvassa. Heh! Heh. Heh....

Tower of London

V: Tower oli taas äärimmäisen perinteinen turistirysä, eikä meitä kiinnostanut monarkian järjettömyyden aineellistuminen eli kruununjalokivet niin paljon, että oltaisiin kärsitty klassinen kombo jonotus + naurettava sisäänpääsymaksu. Jykevän näköinen linnoitus se silti on ja toki myös yksi näistä maamerkeistä, jotka on hauska nähdä livenä. Tower Bridge on samaa sarjaa, mutta onhan sekin melkoisen komea rakennelma. Oikein miellyttävä tapa ylittää Thames. 

London Eye

E: Viimeisen illan puoliextemporetempauksena päätettiin mennä kokeilemaan, josko London Eyehin (hienoa vierassanojen taivutusta etten sanoisi) olisi vielä mahdollista saada liput. Meitä oli peloteltu monelta taholta, että jonottaa joutuu vähintään pari tuntia, joten mentiin rennolla jonotteluasenteella ostamaan liput. Ja käveltiin suoraan sisään kapseliin.

V: Aika ainutlaatuinen kokemushan tuokin oli. Illanmusta suurkaupunki näytti valoineen parhaita puoliaan, ja laite itsessään on kyllä kiehtova. Riistohinta takaa tosin sen, etten toistamiseen hyppäisi karuselliin. Mielenkiintoista muuten tällaisten "elämysten" (nähtävyydet, kulttuuritapahtumat yms.) hinnoittelu. Uskon, että suurimmassa osassa hinnoista on paljon tyhjää. On nimittäin todella vaikeaa määritellä esimerkiksi tuollaisen musikaalin suhteen oman kysynnän tasoa. Lippu tuntui sairaan kalliilta, mutta koen saaneeni silti elämystä lipun arvosta. Mutta minkä hinnan olisin valmis maksamaan? Sainko siitä enemmän kylmiä väreitä kuin muutaman vuoden takaisesta ottelusta Camp Noulla? Minkä arvoinen on pakkonähdä-kokemus? 

E: Mun pikku kauppatieteilijä.

E: Oli kerta kaikkiaan mahtava reissu Lontooseen. Vaikka olin käynyt kaupungissa jo kerran, ei mikään tuntunut tylsältä tai nähdyltä, päinvastoin, ja onhan Ville kaikkein parasta matkaseuraa maailmassa. Yhteispostailukin oli kyllä hauskaa, eli yritän houkutella Villen suostumaan tähän vähän useamminkin! Voisitteko tekin vähän suostutella?